Tomusokeria

Tämä on yksi eduskuntavaaleihin liittyvistä blogikirjoituksista. LASTEN AIKA ON NYT – YHDEN AIKA EI RIITÄ.

15.3.2019

Bussissa luen opettajasi lähettämän Wilma-viestin: tönimisriitanne on saatu ratkaistua. Jospa kevään mittaan ekalla luokalla olemisesi vähän helpottaisi. Siirryn instaan ja selaan ihania cannoli-leivoksia, joita tomusokeri koristaa kuin usva. Kohta opin lisää.

Jäämme bussista ja olemme kaksi pientä pistettä lumipyryn keskellä. Lähiö on pyöreän lammen takana.

– Äiti voidaanko mennä jään yli kotiin, kysyt.

– Voidaan.

Irrottaudut kädestäni ja lähdet juoksemaan. Nelikerroksisesta betonimöhkäleestä näkyy pelkkä hahmo.

– Joonas älä mee kauas. Tässä äidin lähellä voit juosta.

Pysähdyt.

– Onko jäät jo heikot?

– Ei oo heikot.


Haarukoit makaronilaatikkoa reippaasti. Pakkaan kangaskassiin sisäkengät ja muovirasioita siltä varalta, että herkkuja jää.

– Mitä te teitte iskän luona?

– Käytiin hampurilaisella.

– Oho, kiva. Kuule äiti on tänään illalla menossa semmoselle leivontakurssille.

– Miks?

– Syö vaan samalla, sanon. – Pudistat päätäsi.

– Siel opetetaan tekee suolasia ja makeita leivonnaisia.

– Miks sä haluut mennä?

– Koska äiti rakastaa leipomista.

– Sähän osaat jo leipoo.

– Nää on italialaisia herkkuja. Äiti haluis oppii tekee semmosia. Niissä voi olla täytteenä vaik hunajaa tai hedelmiä, voitas herkutella yhessä.

– Emmä tykkää.

– Mut olisiksä sen aikaa yksin, jos äiti ois muutaman tunnin siellä?

– Eiks Mummi voi tulla?

– Mummi on Pohjanmaalla. Ja Milla on kipeenä, sitä mä en voi kysyä.

– Koska sä tuut takasin?

– Älä pure kynsiä. Se loppuu yheksältä.

– Loppuuks se niin myöhään?

– Ja sitte kun mä tuun bussilla Kampista, se menee viel myöhempään.

– Mua pelottaa.

– Joo ku äiti ei tienny että en sun pelot tulis takasin. Tää vaan ois mulle tosi tärkee juttu ni sen takii mä kysyn.

– Jos mä tuun sun mukaan?

– Voi kulta kun sinne ei voi viedä lapsia. Etkä sä jaksais olla siellä. Mut hei yks juttu tuli mieleen –

Haen tomusokerin kaapista.

– Jos me laitetaan tää pussi tähän, ne kummitukset ei uskalla tulla lähellekään…

– Eli niit on olemassa? Sä sanoit ettei niit oo.

– Niin. Siis äiti tietää, ettei niit oo olemassa.

– Mä on nähny, et niit on.

– …mut koska sua pelottaa ne, ni tää on tämmönen apukeino…

– Mä en haluu sitä pussia. Mitä jos sä perut sen leipomisen?

– Enää ei voi, ja mä oon jo maksanu sen…

– Mut nyt mä tiedän! Mä vedän mun traktoriketjulla oven kiinni.

– Millä traktoriketjulla?

– Sillä punakeltasella.

– Ahaa joo, mut äiti tulee kattoo miten sä teet sen.

Kiedot muoviketjun löyhästi ovenkahvan ympäri.

– Noin, sanot silmät loistaen.

– No on kyllä hieno. Siis toi idea.

– Nyt sä voit lähtee sinne..

– Lupaatko sä laittaa viestiä, jos on joku hätänä?


Toinen kurssin vetäjistä on sanonut tervetulosanat ja käy nyt läpi käytännön asioita. Puhelimeni kilkuttaa ja joku katsoo paheksuen. Sinulta tulee viesti, että et uskalla olla yksin kotona. Pelkäät.

– Mun täytyy nyt valitettavasti lähtee lapsen takia, sanon vetäjille.

– Tuletko takaisin jossain kohtaa?

– En pääse.

– Selvä, eihän sille mitään voi, toinen vetäjistä sanoo.

– Mun kaveri ois niin paljo halunnu tänne, yksi kurssilaisista kuiskaa kaverilleen.

Matka tuntuu loputtoman pitkältä. Bussissa nousevat kyyneleet. Lammen ranta on pimeä ja liukastelen jään yli. Näen sinut ikkunassa, olet jo ollut peloissasi. Vesi valuu silmistäsi. Halaamme ja otan sinut syliin, vedät henkeä, irrottaudut.

– Niin kova hätä! Mä pidättelin koko ajan.

– Etkö sä uskaltanu vessassakaan käydä? Voi pieni kulta…


Aamuyöllä painajaisunessani höpötän bussissa sinun asioitasi ja puhun sinusta nimellä kovaan ääneen. Herään omaan huutooni sydän hakaten.

Aamulla kysyt, olenko kotona, kun pääset koulusta.

– Mulla on kaks tuntia töitä huomenna. Mut Mummi on täällä sillon.

– Arvaa mitä me leikitään Mummin kanssa, sanot.

– No kauppaa?

– Ehkä. Voitko sä äiti tehdä viikonloppuna mun kanssa suklaakakkua?

– Voin, sanon ja halaamme nopeasti.

– Ruutuaika start, sanot ja juokset pelaamaan.

Huominen on kunnossa, koska Mummi tulee. Sitä pitemmälle en ajattele.

-Pingis