Harrastukset kannattelevat

Merja Vanhala asui 1980-luvun lopussa Espoon Olarissa ja eli arkeaan kuten monet muutkin äidit: kävi töissä, vei ja haki poikaansa päiväkotiin ja sieltä takaisin kotiin. Merja oli jäänyt 1,5-vuotiaan pojan kanssa asumaan kahdestaan eikä isä ollut enää mukana perheen elämässä. Poika oli lapsena aina Merjan mukana ja sopeutui hyvin monenlaisiin tilanteisiin. ”Pojan kanssa oli kiva matkustaa, kun hän oli niin reipas, huumorintajuinen ja tutustui helposti ihmisiin.”, kertoo Merja.

Mukana toimimassa

Merja on aina ollut aktiivinen ja hakeutunut muiden ihmisten pariin sekä tarttunut eteen tuleviin tilaisuuksiin. Pienperheyhdistyksen toiminnasta Merja kuuli tuetun toiminnan leirillä Kiljavalla tai Keurusselällä. Merja painottaa, että leirit, lomat ja muu Pienperheyhdistyksen ja muiden yhdistysten järjestämä toiminta on yksinhuoltajille tärkeää, sillä hinnat ovat kohtuullisia ja osallistuminen helppoa. Samassa tilanteessa elävien kanssa on kiva vaihtaa ajatuksia ja saada vertaistukea.

Pienperheyhdistyksen toiminnassa Merja muistelee olleensa mukana noin kymmenen vuoden ajan. Hän osallistui poikansa kanssa Pienperheyhdistyksen järjestämiin teatteriesityksiin ja Sopukan leireille. Yhdistyksellä oli aiemmin yksinhuoltajille suunnattua perhekahvilatoimintaa Matinkylän avoimessa kohtaamispaikassa, jossa Merjakin kävi. Samassa paikassa, nykyisessä Asukastalo Kylämajassa, hän käy edelleenkin dekkaripiirissä ja opiskelemassa Viroa. 

Merja on pyrkinyt vaikuttamaan epäkohtiin ja osallistui 1990-luvulla Pienperheyhdistyksen aiemman toiminnanjohtajan Eija Pieviläisen kokoamaan edunvalvontaryhmään, kun hänen ja monen muun asumistuki puolittui päätösten seurauksena. Ryhmä kokoontui Merjan kotona ja kokoontumisten tuloksena eduskuntaan lähetettiin kirjelmä. Hän totesi, että jos hänellä olisi ollut muutaman satasen pienemmät tulot, olisi hän saanut saman elintason tukien turvin. Työntekoa ja omilla ansioillaan toimeen tulemista Merja on kuitenkin pitänyt aina tärkeänä.

Viron itsenäistymisen jälkeen Merja kiinnostui Virosta, sen kulttuurista ja kielestä ja pojan ollessa pieni he lomailivat 2–3-viikkoa Pärnussa. Syntyi kiinnostus Viroa kohtaan ja kun Pienperheyhdistys 2000-luvulla alkoi Turun Lionsin kanssa viedä Tallinnan lähellä olevaan lastenkotiin vaatteita, oli Merja valmiina lähtemään vapaaehtoisena mukaan kummitoimintaan. Ja pojan Merja otti tietysti mukaan. ”Olen kiitollinen Pienperheyhdistykselle, että pääsin yhdistyksen mukana Viroon.” Matkoilla sai olla ihmisten kanssa tekemisissä ja ne tarjosivat vertaistukea.

Harrastukset kannattelevat

Merja sanoo painokkaasti, että yksinhuoltajuus on rankkaa niin fyysisesti kuin taloudellisesti. Eron jälkeen, jäädessään yksin pojan kanssa, hän tunsi, että olisi tarvinnut apua. Arki vaati paljon ja muuttuvassa elämäntilanteessa sekä työpaikan että vapaa-ajan ihmissuhdeverkostojen luominen uudelleen vei aikaa. Merja koki, että Pienperheyhdistyksen järjestämät tapahtumat olivat liian kaukana Espoosta. Työssäkäynti ja arkielämä lapsen kanssa veivät voimia eikä kauaksi kotoa halunnut tai ennättänyt aina lähteä eikä ylimääräistä rahaankaan ollut matkusteluun yli seuturajojen. 

Yksin lastaan kasvattavien elämä riippuu sen ainoan vanhemman jaksamisesta. Merja arvioi, että hän on pärjännyt elämässä ja yksinhuoltajana ehkä juuri siksi, että hänet on opetettu tekemään töitä ja tarttumaan asioihin. Onnekseen hän on aina tykännyt kotitöistä ja ruuan laitosta, ja tehnyt perheelleen edullista kotiruokaa. Pääkaupunkiseudulla asuminen on myös kallista ja vie yhden vanhemman tuloista suuren osan, ja ajoittain Merja teki kahta työtä selvitäkseen arjen menoista. Harrastuksista hän ei kuitenkaan tinkinyt.

Merja pitää harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita vaativan elämänvaiheen kannattelevana voimana ja painottaa, että vanhemman on tärkeää pitää kiinni omista kiinnostuksen kohteistaan. Merja on lukenut paljon koko elämänsä ajan. Hän arvostaa myös ilmaisuharrastuksia, ulkoilua ja liikuntaa. Hän piti myös tärkeänä, että poika sai purkaa energiaansa harrastusten parissa. Poika pelasi jalkapalloa, ui ja kävi partiossa sekä näytteli myöhemmin nuorisoteatterissa. Näyttelemisestä tuli hyvä harrastus pitkäksi aikaa ja hän pääsi näyttelemään monien elokuvien lisäksi myös Matti Ijäksen Sokkotanssi-elokuvaan, joka kertoo poikien isättömyydestä.

Vaikka elämä yksin lapsen kanssa oli vaativaa, oli siinä myös hyviä puolia. Merja arvioi, että yksinhuoltajuuden vuoksi lapsi tuli hänelle läheisemmäksi, kun aikaa vietettiin paljon yhdessä. Hän arvelee, että empatiakyky kasvoi ja selviytymiskyky sekä itseluottamus kohenivat. Ja elämää hän on oppinut arvostamaan enemmän, ei ota sitä itsestään selvänä. Merja arvostaa myös sitä, että kotona on ollut oma vapaus olla ja kasvaa omaksi itsekseen.

Lisää yhteisöllisyyttä

Merja on Pienperheyhdistyksen ainaisjäsen, jolla ovat yksin lastaan kasvattavien asiat edelleen mielessä. Hän nauttii aktiivisen eläkeläisen elämästä, joka harrastaa ja osallistuu monenlaisiin lähiseudun ryhmiin ja tapahtumiin. Lähiöihin hän toivoo enemmän matalan kynnyksen tutustumispaikkoja, joihin voisi mennä ilman vaatimusta aktiivisuudesta. ”Ihmiset tutustuvat kyllä itse, kunhan saavat rauhassa keskustella.”

Merja jakaa monien yksinhuoltajien huolen, siitä miten käy lapselle, jos vanhempi sairastuu? Yhteiskuntaa pitäisi Merjan mielestä viedä enemmän siihen suuntaan, että ihmisillä olisi yhteinen piiri lähellä. Eikä se tarkoita pelkästään sukulaisia. Merja kannattaa laajennettua perhekäsitystä. Hän pitää vapaaehtoistyötä on hyvänä tapana auttaa ja lähtisi mukaan itsekin, jos liikkuminen polven vuoksi olisi helpompaa.

Sitä, että perhe saa jakaa yhdessä ilonhetket, Merja sanoi kaipaavansa silloin, kun perhe hajosi eron myötä. Perhe-elämän hyvät puolet tuntuvat kuitenkin toteutuvan nykyään Merjan lähipiirissä, jossa on pienen suvun tiivis yhteys. Merja sanoo tyytyväisenä, että poika, joka on nyt 30-vuotias neljän lapsen isä, on halunnut hänen laillaan ihmisiä ympärilleen.

Haastattelu tehty 2018.