Rikkinäisten tarina
Tämä on yksi eduskuntavaaleihin liittyvistä blogikirjoituksista. LASTEN AIKA ON NYT – YHDEN AIKA EI RIITÄ.
5.3.2019
On rikkinäinen äiti, uupunut, täysin rikkinäinen ihminen, lapsetkin on jo ihan rikki. Mitä tehdä, kun ne kaikki on niin rikki? Mieli ja keho suojaa sitä äitiä raiteilta suistumiselta turruttamalla ja lamaannuttamalla tunnekehoyhteyden, kun mikään henkinen ei kosketa fyysisesti, jos ymmärrätte.
Sen äidin rakkauden ja läheisyyden kaipuu on pohjaton, kuin pohjaton kuilu, johon sukeltaa pää edellä, kun joku vain ottaisi kopin. Oikeastaan ihan sama kuka. "Pienikin katse minuun niin tartun sinuun kuin hukkuva oljenkorteen. Pettyäkseni taas." Hän ajattelee.
Sitten kun lapsi on rikki pitää lisätä rakkausannosta. Rakastaa, rakastaa ja rakastaa niin maan perkeleesti. Mutta kun on itse ehkä kaikista eniten rikki, niin miten se onnistuu? Kun on antanut jo kaiken from day one niin miten se onnistuu? Kun ei itse saa niin mistä antaa?
Sanotaan että elämä ei anna ihmiselle sen suurempaa taakkaa kuin minkä hän pystyy kantamaan. Onko tosiaan näin? äiti ajattelee, hän on ajatellut tuota sanontaa usein lähiaikoina ja saanut siitä jopa voimaakin. Hän on ajatellut sitä etenkin hädän hetkellä: kun rikkinäinen äiti etsii rikkinäistä lastaan iltamyöhään pitkin naapurustoa. Kun rikkinäinen äiti lohduttaa rikkinäistä lastaan aggressiivisen kohtauksen päätteeksi koulussa. Kun rikkinäinen äiti ottaa vastaan rikkinäisen lapsensa potkuja, lyöntejä sekä haukkumisia hän ajattelee tuota sanontaa.
Ehkä se tosiaan on näin, ehkä hän pystyy kantamaan tämän rikkinäisyyden ja jopa korjaamaan sen joskus jollain tavalla. Ainakin hän pystyy sen avulla keräämään oman voimansa rikkinäiset rippeet ja löytämään sitä kautta lisää rakkausannosta rikkinäisille ja niin rakkaille lapsilleen.
Niina Juutilainen keväällä 2017