Vaikuta yh-perheiden asemaan kuvaamalla
14.10.2016
Tule mukaan opettelemaan videokuvausta ja editointia sekä kuvaamaan materiaalia Pienperheyhdistyksen kuntavaalikampanjaan 29.10. klo 10–16 ja 30.10.2016 klo 10–16.
Kurssilla pohditaan sitä, mikä tekee hyvän ja vaikuttavan nettivideon. Kurssilla on kaksi erillistä päivää: kuvauspäivä ja editointipäivä. Kurssi toteutetaan kuvaaja Sini Järnströmin johdolla.
Kuvauspäivänä 29.10. opitaan kuvauksen perusasiat kamera-asetuksista valotukseen ja kamerankäsittelyyn. Ensimmäisenä päivänä kuvataan myös osallistujien ideoiden pohjalta materiaalia, jota leikataan seuraavan päivän editointiosiossa.
Kuvauspäivään voivat osallistua myös nuoret (yli 10v.), jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan tämän kampanjan tekoon (esim. haastattelemalla aikuisia tai toisia nuoria).
Toisena päivänä 30.10. tutustutaan editointiohjelmaan, opitaan tuomaan materiaalit ohjelmaan, editoimaan materiaalia ja tekemään nopeat äänensäädöt. Editointipäivään kaivataan erityisesti mukaan niitä, joilla on halua (ja aikaakin) tehdä yhdistyksen kampanjamateriaalia.
Ennakkotiedoiksi ja -taidoiksi riittää editointipäivänä tietokoneen perusasioiden hallinta.
Lastenhoito järjestetään koulutuksen ajaksi.
Kuvauspäivään 29.10. mahtuu 16 osallistujaa ja editointipäivään 10 henkilöä. Jos ilmoittautuneita tulee enemmän kuin mahtuu, arvomme osallistujat.
Yhdistyksen kuntavaalisivut ovat rakenteilla. Käy kurkkaamassa, mikä on puhuttanut yhdistyksen toimintaan osallistuneita viime aikoina.http://www.pienperhe.fi/kuntavaalit-2017/
Koulutus on maksuton ja ilmoittautuminen on sitova, mutta mikäli joudut peruuttamaan osallistumisesi 24.10. jälkeen muun kuin sairauden vuoksi, josta vaadimme lääkärintodistuksen, perimme todelliset kulut 70 € / henkilö. Peruuttamattomista poisjäämisistä peritään myös kurssin todelliset kulut.
ilmoittaudu tästä 16.10. mennessä. Vahvistusviestin lähetämme viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen. Tarkemmat tiedot lähetetään kurssille päässeille.
Lisätiedot: Kaisli Syrjänen, Kansalaistoiminnan koordinaattori, p. 09 7206 8123, 045 7731 1399