Kekrijuhla Vuosaaressa ja lastenteatteria Kapsäkissa Vallilassa

3.10.2022

Kekrijuhla tuo jälleen kerran valoa vuoden pimeimpään aikaan 4.11. Vähän saa jännittääkin, kun lähdetään metsään retkelle. Joulukuun alussa 3.12 mennään lastenteatteriin katsomaan, mitä virtahepotutkijat ovat saaneet selville. Muistattehan myös aikuisten vertaisryhmät sekä monet pääkaupunkiseudun perhekahvilat, joihin odotetaan lapsia ja aikuisia.

Koko perheen Kekrijuhla perjantai.iltana 4.11. 

Noitien vuorella juhlat alkaa
kaikki on kutsuttu juhlimaan.
Luudilla lentävät läheltä ja kaukaa
noidat on valmiina vuorellaan.
Laulu ja tanssi ne kauaksi raikaa
laaksossa kaikki on kummissaan.
Nuotion äärellä loitsut ne kaikaa,
taikoja taivas on tulvillaan.

Kaksi hahmoa pimeässä.

Tule kanssamme juhlimaan Pyhäinpäivän aattoa ja Kekrijuhlaa pe 4.11. klo 17.00–20.30 Vuosaaren Uutelaan! Juhlassa kuljemme kekripolkuja pitkin ja teemme kekrimäisiä tehtäviä kuutamon valossa. Jos kuu ei valaisekaan tietämme, varaathan mukaasi  myös oman valonlähteen. Huomioithan, että rattailla ei pääse liikkumaan Kekripolulla ja pimeän metsän vuoksi tapahtumaa suositellaan yli 4-vuotiaille.

Juhla järjestetään pääasiassa ulkona – pukeudu siis lämpimästi ja säänmukaisesti!

Kekripolulle lähdetään pienryhmissä puolen tunnin välein: klo 17.00, 17.30, 18.00  ja 18.30.  Ilmoita, mihin ryhmään haluat osallistua.

Kekrijuhlassa on pientä tarjoilua, mutta ei kuitenkaan ruokaa.

Kekripolulle lähdetään Uutelasta Särkkäniementien päästä, koirapuiston viereiseltä parkkipaikalta.  Jos tulet omalla autolla, käänny Uutelan tieltä vasemmalle Särkkäniementielle ja aja tien päähän.  Vuosaaren metroasemalta bussilla 90 pääset lähimmäksi Uutelaa, Aurinkotuulenkadun pysäkiltä on kävelymatkaa n. 1,7 km.

Ilmoittaudu tästä 27.10. mennessä

Lastenteatteriesitys Vallilassa lauantaina 3.12.

Hauska lastenteatteriesitys Tohtori Zeiffal, tohtori Zeigal ja virtahepo, jota ei koskaan saatu kiinni menee  3.12. klo 14 Kapsäkissä. Esitys sopii vähintään 4-vuotiaille. Omavastuuhinta on 10 €/aikuinen ja 5 €/lapsi. Osoite: Hämeentie 68, Helsinki.

”Kyseessä on koko perheen komedia, jossa kaksi hupaisaa virtahepotutkijaa esittelevät tutkimuskohdettaan yleisölle. Luento saa kuitenkin yllättäviä käänteitä, kun paikalle porhaltaa aito ja elävä virtahepo.

Esityksen rooleissa esiintyvät lastenteatterin ammattilaiset: teatteri­ohjaaja-klovni Taina Mäki-Iso ja oopperalaulaja-klovni Jouni Bäckström”.

Hae mukaan tästä viimeistään 10.10.  Etusijalla ovat 4–9-vuotiaat vanhemman kanssa. Vahvistuksen ja laskun omavastuumaksusta saat vkolla 41–42, seuraa siis s-postiasi (myös roskapostikansiosta).

Lue lisää Kapsäkin sivuilta

Muista myös nämä!

Perhekahvilat

Jakomäen yh-perhekahvila tiistaina 4.10. klo 16.30–18.00.

Kannelmäen yh-perhekahvila torstaina 13.10. ja 27.10.  klo 17.30–19.00 .

Herttoniemenrannan Vauvaperhekahvila lauantaina  8.10., la 15.10., la 29.10.  klo 10.00–12.00.

Sunnuntai-Soppakuppila 16.10. klo 14.00–16.00.

Laajasalon yhden vanhemman perheiden olohuone torstaisin klo 17.00–18.30.

Kampin yh-perhekahvila torstai 20.10. klo 17.00–18.30.

Perhekahviloiden lmoittautumiset ja lisätiedot

Vertaisryhmät

Leskiperheiden tapaaminen tiistaina 11.10. ja  8.11. klo 17.30–19.30.

Lukupiiri perjantaina 28.10. klo 17.30–19.00

Vertaisryhmien ilmoittautumiset ja lisätiedot

Zoom-meetings

English speakers’ Zoom-meetings every second Wednesday at 20.00–21.30 hours: 5 Oct, 19 Oct, 2 Nov etc.

Peer Support