Useimmat asiat elämässä eivät ole itsestäänselvyyksiä

20.4.2016

Viisas elämä -kustantamo hemmottelee lapsiperheitä kahdella mielenkiintoisella kevätuutuudella. Tarjolla on kuvamaailmaltaan herkullisen seiskytlukuhenkinen Vuokko Hurmeen ja Sanna Pelliccionin Pikkurillin käsikirja sekä mindfulnessia lapsille paketoineen Elina Kauppilan Kamalan ihana päivä -kirja.

Pikkurillin käsikirja on hauskasti tehty tietokirja, jota lapsi voi lukea vanhemman kanssa tai itsekseen. Kirjassa keskitytään erityisesti lapsia ja lapsen elämää koskeviin asioihin. Hedelmöittyminen, raskaus ja synnytys saavat paljon tilaa. Myös lasten asemaa historiassa sivutaan ja hyvien elintapojen merkitystä avataan. Sääntöjen takana on aina hyvä syy,  jos ei ole, niin säännöt olisi syytä ajatella uusiksi. Mikä ihmeen huoltaja? -sivu on hyvä kertaus myös meille aikuisille. Kirjan ihastuttava värimaailma ja kuvat luovat mutkattoman ja lämpimän tunnelman. Oivaltavat yksityiskohdat herättävät muistoja omasta ja omien lasten lapsuudesta.

Elina Kauppilan kirjoittama ja kuvittama Kamalan ihana päivä avaa pienen Meinin ja hänen perheensä kautta näköaloja tavallisen arjen keskeltä löytyviin läsnäolonmahdollisuuksiin. Tarinat ovat syntyneet Kauppilan oman perheen sisältä. Läsnäolon rinnalle kirjan teemoiksi  nousevat vuorovaikutus- ja tunnetaidot, arjen sanoittaminen. Kirja kehottaa vanhempia kohtaamaan lapsensa tunteet eikä väistämään tai mitätöimään niitä. Kirjan lopusta löytyy kaksikymmentä erilaista harjoitusta, jotka sopivat lasten lisäksi myös meille aikuisille.

Kumpikin kirja keskittyy kertomaan asioista, jotka ovat hyvän elämän kannalta keskeisiä ja auttavat selviytymään elämässä. Tarvitsemme tietoa ja tarvitsemme rauhoittumistaitoja. Lapsuus on tänään hyvin erilaista kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Niin on myös aikuisuus. Perusasiat eivät kuitenkaan muutu, läsnäolon ja lukutaidon merkityksellisyys ehkä jopa kasvaa hektisessä maailmassamme. Nämä kirjat ovat sekä lasten että aikuisten käsiin tarkoitettuja ja ne otetaan varmasti vastaan ilolla ja innostuksella. Löydät lisätietoja kustantamon sivuilta viisaselama.fi.

 

Marika Rosenborg

Mieskaveritoiminnan ohjaaja