Toukokuussa lasten erotarinapaja

12.4.2016

Erotarinoita lapsilta -työpajaviikonloppu järjestetään Sopukassa 27.–28.5.

Vanhempien ero on nykyään yksi yleisimmistä lapsen kokemista elämän stressitekijöistä. Se järkyttää hänen olemassaolonsa totuttuja perustuksia. Ero on myös useimmiten lapsen kehityksen kannalta selkeä riskitekijä.

Lapset käsittelevät eroon liittyviä asioita, tunteita, kysymyksiä ja ajatuksiaan omalla yksilöllisellä tavallaan ja usein eri tahdissa kuin aikuiset. Joskus lapsen reaktiot voivat tuntua yllättäviltä, kun erosta on jo pitkä aika ja elämä on tasaantunut uuteen muotoonsa. Miksi lapsi tuottaa eroon liittyvää puhetta vasta nyt?

Erotarinoita lapsilta -työpajaviikonloppu tarjoaa lapsille mahdollisuuden tuottaa tarinoita, ajatuksia, tunnelmia liittyen heidän kokemaansa eroon. Tarinoita on vastaanottamassa ja niiden kanssa työskentelemässä kaksi tarinateatterin ammattilaista, Milja ja Hanna, jotka ovat perehtyneet lasten kanssa työskentelyyn ja vastaavat ryhmän turvallisuudesta ja lapsilähtöisestä toiminnasta. Aikuisille on omaa ohjelmaa lasten työskentelyn ajaksi. Aikuisten ryhmää ohjaa Luru Natunen.

Lasten työpajaan osallistuvan lapsen tulisi olla sen ikäinen, että hän voi puheen avulla käsitellä asiaa. Ryhmään mahtuu 10 lasta. Mikäli perheessä on pienempiä sisaruksia, jotka eivät osallistu ryhmään, järjestämme lastenhoidon.

Viikonlopun hinta on 20 €/perhe.

Ilmoittaudu 28.4.2016 mennessä oheisesta linkistä ILMOITTAUDU

Vahvistusviestin mukaan mahtumisesta ja tarkemmat ohjeet lähetämme viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen.

Lisätiedot: luru.natunen@pienperhe.fi

 

Alustava ohjelma:

Pe 27.5.
Saapuminen Koulutuskeskus Sopukkaan ja majoittuminen klo 16.00–17.00
Yhteinen päivällinen 17.00–18.00
Virittäytyminen lauantain työpajoihin, tutustuminen 18.30–19.30
Saunat ja iltapala

La 28.5.
Aamupala klo 8.00–9.00
Tarinatyöpajat ja aikuisten oma ohjelma 9.30–11.30
Lounas 11.30–12.30
Työpajat jatkuvat 12.30–15.00
Yhteenveto ja lopetuskahvit 15.00–16.00

 

Osoite:

Koulutuskeskus Sopukka
Uusi Porvoontie 482
01120 Västerskog