Töissä tänään

Tässä työssä on paljon vartijana. Kauhea klisee, mutta ajoittain ne edustettavat asiat vaatisivat suurta äänitorvea, jytäkkää videotykkiä ja kaiken kattavaa postausta. Miten se hiljaisinkin kuiskattu tarina ansaitsisi tulla kaikelle kansalle kuultavaksi. Siksi, että ihmiset ymmärtäisivät.

Työssäni koen edustavani koko jäsenistömme asiaa. Yksin arkea pyörittävien armeijaa - en yhtenä heistä, mutta osallisena heidän elämässään. Saan kuulla tarinoita turhautumisesta arkeen, yksinäisistä taisteluista palveluketjujen viidakoissa, taloudellisesta ahdingosta ja epätoivon hetkistä. Yhtä lailla kuulen onnellisuudesta arjessa, onnistuneista kohtaamisista, hyvinvoinnin lisääntymisestä ja luovasta selviytymisestä.

Lukiessani päivän uutisia, blogauksia, somevirtaa sekä politiikan kiemuroita ajattelen samalla, mitä uutiset tarkoittavat arjessa. Mitä leikkauslista konkreettisesti leikkaa siltä vuosien mittaan tutuksi tulleelta perheeltä, miten mahdottomaksi ne arjen haasteet käyvät sillä toisella paikkakunnalla opiskelevalla äidillä, ja kuinka saisimme vaikuttamistoimintamme niin näkyväksi, että lasten tasa-arvo toteutuisi oikeassa elämässä eikä vain puheissa ja papereilla.

Minulle ja meille täällä Pienperheyhdistyksessä työskenteleville nämä tarinat muuttuvat ihmisiksi ja nimiksi. Meillä on aktiivinen, osallistuva ja moniääninen jäsenjoukko työnantajina. Julkaistessamme, puhuessamme, edustaessamme Pienperheyhdistyksen nimissä, puhumme ennen kaikkea kokemusasiantuntijoidemme äänellä. Heiltä saatu kokemustieto on arvokasta ja vastaansanomatonta.

Kutsun ilomielin dialogiin jokaisen päättäjän, joka herää miettimään yksin arkea pyörittävien tilannetta. Varsinkin tänään, kun ihmeissäni mietin, miten rakentaa toivoa sinne, mihin nämä uusimmat ”koko kansan talkoot” voimakkaimmin iskevät. Sen vanhemman ja lasten arkeen, joka tekee jo kahta työtä selviytyäkseen ihan niistä välttämättömistä kuluista. Sen lapsen arkeen, joka ei edes uskalla viedä kotiin harrastustoiminnasta kertovia lappusia. Hän tietää, että rahaa ei missään tapauksessa ole, eikä halua edes nähdä vanhempansa ilmettä kun lappusta luetaan. Sen pienen perheen arkeen, jossa vanhempi joutuu lopettamaan opiskelunsa, koska raha ei vaan kerta kaikkiaan riitä ja aikaa lisätyön tekemiseen ei ole, koska lasta ei voi jättää enää yhtään enemmän hoitoon.

Tätä minä tänään mietin. Koska minä olen töissä heillä.

Luru Natunen, vertaistoiminnan koordinaattori