Tärkein oppi
23.5.2016

Pari kuukautta sitten soitin Pienperheyhdistyksen sihteerille. Kysyin, voisinko päästä tutustumaan yhdistyksen toimintaan, sillä olin vaihtamassa alaa suomen kielen tehtävistä sosiaalialalle. Sihteeri oli erittäin ystävällinen, ja puhelusta jäi hyvä mieli. Kun sitten menin käymään yhdistyksessä, minut otettiin lämpimästi vastaan. Ajattelin, että tämä on selvästi paikka, jossa ihmisten kohtaamista tehdään työksi.
Kaksi kuukautta on vierähtänyt nopeasti. Olen saanut tehdä läheistä yhteistyötä viestintäkoordinaattorin kanssa, joka on yhdessä vastaavan ohjaajani kanssa keksinyt minulle tekemistä. Työpäiviini on mahtunut kirjoittamista, some-päivityksiä, oikolukemista, palavereja, lastenhoitoa ja äitien kohtaamista. Olen siis päässyt sekä tekemään oman alani töitä että kokeilemaan sosiaalialan tehtäviä.
Minulle on piirtynyt kuva Pienperheyhdistyksen toiminnasta paitsi tekemisen myös niiden tekstien kautta, joita olen oikolukenut tai käyttänyt uusien tekstien pohjamateriaalina. Erityisen vaikutuksen ovat tehneet Mieskaveri- ja Mummila-toiminnasta kertovat osallistujien kirjoittamat pienet tarinat. Niistä on välittynyt, kuinka arvokasta toiminta on niille, jotka siihen ovat osallistuneet. Toivottavasti osallistujia tulee vielä paljon lisää.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että yhdistyksessä on työlleen omistautuneita työntekijöitä. Eräässä palaverissa tuotiin esiin, että on monia tapoja olla sitoutunut yhdistykseen: voi olla sitoutunut ainakin työnkuvaansa, työyhteisöön tai yhdistyksen tavoitteisiin, parhaimmillaan kaikkiin näistä. Itselleni etenkin yhdistyksen arvot ja tavoitteet tuntuvat tärkeiltä. Kukapa ei haluaisi tukea yhden vanhemman perheiden jaksamista, mahdollistaa tasa-arvoisen lapsuuden toteutumista tai vaikuttaa erilaisten perhemuotojen hyväksymiseen yhteiskunnassa?
Työkokeilun aikana olen saanut nähdä, kuinka monipuolista työ järjestössä on. Tärkein oppi on kuitenkin ollut tämä: luota itseesi. Kun pääsin pitkästä aikaa tekemään oman alani töitä, luottamus omiin taitoihin alkoi kuin itsestään elpyä. Olen Pienperheyhdistykselle kiitollinen yhteistyöstä ja onnistumisen kokemuksestani. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Nina Tirkkonen
FM, työkokeilija