Tarhan Pirkko järjestössä

Olen sosionomiopiskelija Diakista ja ensimmäiselle harjoittelujaksolle paikaksi valikoitui Pienperheyhdistys. Matkaa on jonkin verran takana ja onneksi vielä edessä. Seuraavassa ajatuksia työyhteisön, yhteisen aatteen ja kohtaamisten vaikutuksista minuun.

Vannoutunut “tarhan Pirkko” tuli tutustumaan järjestötyöhön. Näkökulmana oli aikuisten kanssa tehtävä työ. Odotuksia ei juurikaan ollut, sillä olenhan työskennellyt lasten parissa n. 9 vuotta. Kaikki tulisi olemaan uutta ja erilaista.

Se tapa, miten minut vastaanotettiin työyhteisössä ja miten minulle mahdollistettiin yhdistyksen ideologiaan pääsy, on tehnyt minut hyvin kiitolliseksi. Duracel-jänis sisältäni on vaiennettu ja minut on pysäytetty. Pysäytetty omien ajatusteni kanssa. Kohtaamiset ovat olleet uskomattomia – ajattelemisen aihetta antavia. Termit osallisuus, kokemusasiantuntijuus, kansalaisjärjestö, vertaistuki ja vaikuttaminen ovat pyörineet päässä ja huulilla taukoamatta.

Päivien päätteeksi miettiessäni, mitä olen päivän aikana oppinut, on hyvin vaikea edes sanoittaa sitä kaikkea, mitä minulle on opetettu päivän aikana. Eikä suinkaan vain puhumalla, vaan sydämellä. Miten kohdata, miten osallistaa kanssakulkijat tässä maassa heidän omaan elämäänsä, jos langat on viety käsistä? Tekemisessä näkyy ajatus yhdistyksen takana. Sitoutuneisuus aatteeseen on kunnioitettavaa.

Tarinat kriisin keskellä täysin väärällä tavoin kohdatuista ihmisistä saavat minut… no… välillä on tuntunut pahaltakin. Todella pahalta. Onneksi täällä heidätkin on kohdattu kuten Pienperheyhdistyksessä kohdataan. Kaikki. Täällä kohdataan arvostavasti perheiden isot ja pienet, työkaverit, yhteistyötahot ja jopa opiskelijoille löytyy aika vastata mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Tiedän olevani juuri nyt oikeassa paikassa harjoittelussa ja olen saanut jo paljon ajatellen uraani, mutta myös ajatellen elämääni. Paljon on vielä edessä, intensiivistäkin tekemistä, kuten leirit. Tulen niiltä varmasti eri ihmisenä. Antoisan päivän päätteeksi toimistolla ajattelin ääneen ja kiitin päivästä, mutta samalla jouduin kertomaan, että nämä ihmiset ovat aiheuttaneet minulle identiteettikriisin. Tarhan Pirkko on hukassa! Mitä haluan tehdä isona? Mihin haluan vaikuttaa omilla teoillani?

Näiden muutaman viikon aikana täällä tapaamani ihmiset, niin työkaverit, kuin kokemusasiantuntijat, vanhemmat ja lapset sekä mieskaverit ovat saaneet minut näkemään maailman todella toisin. Ajatukset siitä, mitä jatkossa tulen tekemään työkseni, on nyt laitettava hyllylle kypsymään. Odotan todella, mitä kaikkea vielä tämä harjoittelu minulle antaa. Yksi asia uraan sekä elämään liittyvissä valinnoissa on hiipunut: ehdottomuus. En todella tiedä, mitä elämä tuo tullessaan, enkä oikeastaan enää välitä tietääkään. Tilalla on Helpotus.

Kohtaamisiin ja rakkaudella,

Pilvi