Rikkinäisiä perheitä, rikkaruohoja ja oma vika.

Toiminnanjohtaja Juha Turtiainen

Pienperheyhdistystä vuonna 1968 perustettaessa sääntöihin yhdistyksen tarkoitukseksi kirjattiin yleisen mielipiteen muokkaaminen erilaisia perhemuotoja hyväksyväksi. Nyt lähes viisikymmentä vuotta myöhemmin erilaisten perhemuotojen kirjo on laaja, mutta erilaisten perhemuotojen hyväksyminen ei vieläkään ole itsestään selvää. Jotkut ottavat oikeudekseen määritellä millaisia ovat rikkinäiset perheet. Yhteiskunnan ei heidän mielestään kannata tukea köyhyyttä eikä rikkinäisiä, jotenkin viallisia perheitä.

Määrittely on siis tarpeen, jotta yhteiskunnan varat voidaan kohdistaa ”oikein ja tuottavasti”. Pelottavaa!

Pelottavaa on myös työttömyyden välttämättömyyden hyväksyminen.

Takana on ajatus siitä, että ihmiset ovat vain markkinataloutta ja työmarkkinoita varten. Koska markkinatalous tarvitsee työttömyyttä, se hyväksyttävä. Ja koska työttömyyttä on aina, työttömyys ei ole kokonaan kenenkään oma vika. Kokonaan sanalla tosin vastuu on kuitenkin siirrettävissä yksilöille.

Sama vastuun siirtämisen mahdollisuus on sisällytetty myös esitykseen uudeksi sosiaalipalvelulaiksi. Esityksen mukaan itse aiheutettu uupumus ei olisi peruste kotipalvelun saamiselle lapsiperheille.

Lapsen saaminen, avioero ja työttömyyskin ainakin osittain ovat itse aiheutettuja. Miksi siis yhteiskunnan pitäisi tukea esimerkiksi useampilapsisia, markkinataloutta varten työttöminä olevia ja työttömyyden takia köyhyydessä eläviä, yksinhuoltajaperheitä?

Lapsi tarvitsee ympärilleen turvallisia, mahdollisimman hyvin voivia aikuisia perhemuodosta riippumatta. Vanhempien työttömyys merkitsee taloushuolia, useimmiten köyhyyttä ja koko perheen hyvinvoinnin vaarantumista. Lapsille se tarkoittaa mahdollisuuksien puutetta, eriarvoisuutta ja syrjäytymistä. Köyhyys on merkittävin yksittäinen syrjäytymisen syy.

Lapsiin kannattaa investoida. Lapsilla ei kuitenkaan ole puolustajia politiikassa, lapset ja lapsiperheet ovat säästö- ja leikkauslistojen kärjessä. Lapsiperheköyhyys jatkaa kasvuaan ja lasten syrjäytyminen lisääntyy. Onko markkinatalouteen liittyvä nopeiden voittojen toive tärkein politiikkaa ohjaava tekijä? Lapsiin panostaminen tuo huomattavat voitot tulevaisuudessa. Lasten laiminlyöminen puolestaan tulee yhteiskunnalle kalliiksi, sen osoittavat edellisen laman aikana tehtyjen leikkausten seuraukset.

Vai onko sittenkin jossain olemassa salainen sopimus hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta? Pelottavaa!