Retkiä ja muuta toimintaa syyslomalla
4.10.2016
Pienperheyhdistys järjestää kaksi retkeä syysloman aikana. Lisäksi olemme koonneet vinkiksi joitain muiden järjestämiä tapahtumia.
Retki Vanhankaupunginkoskelle
Pienperheyhdistyksen Perhepaikka Punahilkan retkikerho tekee tiistaina 18.10. retken Vanhankaupunginkoskelle, josta patikoidaan lintutornille tai Lammassaareen. Nuotiopaikalla nautitaan raikkaasta syyssäästä ja paistetaan makkaraa. Tapaamme klo 10 Vanhankaupunginkosken sillan bussipysäkillä.
Retki Linnanmäen Valokarnevaaleille
Linnanmäen Valokarnevaaliin järjestetään tänä vuonna jo yhdettätoista kertaa. Lähde mukaan ihastelemaan pimeässä loistavia valoja ja karnevaalihumua. Kokoonnumme torstaina 20.10. Linnanmäen pääportilla klo 17 (Alppilan puolella). Ohjaajan tunnistat vihreästä takista. Huom! Retkeen ei sisälly ranneketta laitteisiin.
Lisätietoja molemmista retkistä: susanna.vettenranta(at)pienperhe.fi
Muiden järjestämää ohjelmaa syyslomalle
Liikuntahulinat Myllypuron Liikuntamyllyssä
Liikuntahulinat tarjoavat alle 9-vuotiaiden perheille liikunnallisen aamupäivän, jossa saa hyppiä, temppuilla, juosta, pelata eri maila- ja pallopelejä ja tehdä muuta hauskaa yhdessä. Hulinat järjestetään Myllypurossa syyslomalla ja Maunulassa lokakuun lopusta joulukuun alkuun. Hulinoihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Mukaan kannattaa ottaa sisäliikuntavaatteet ja -kengät. Hinta aikuisilta 3,50 €, lapset maksutta.
Liikuntamyllyn liikuntahulinat (Myllypurontie 1) 2.10.–27.11. sunnuntaisin 9.00–10.45
Myös Maunulan liikuntahallissa järjestetään liikuntahulinat lokakuun lopusta joulukuun alkuun 29.10–3.12. lauantaisin 9.00–10.30
Annantalon Naperokino
Annantalossa on 0–3-vuotiaiden Naperokino perjantaina 21.10. klo 10–12. Kotimaisia ja ulkomaisia lasten lyhytelokuvia voi mennä katsomaan perjantaisin vaikka vain hetkeksi kerrallaan. Lue lisää
Lasten liikennekaupunki
Lasten liikennekaupungissa vietetään ikärajattomia perhepäiviä koululaisten syyslomalla 17.10–21.10. Liikennekaupunki on avoinna ma-pe klo 9–15.00. Perhepäivinä liikennekaupungista voit lainata polkuauton tai polkupyörän ja kypärän. Vanhemmat ohjaavat lapsia turvalliseen liikkumiseen liikenteessä. Lue lisää
Outoja otuksia Stoassa
Stoassa on syyslomalaisille non-stop -työpaja pe 21.10. klo 12–14. Muovipuutarhan kummallisten kasvien seassa luikertelee outoja eläimiä! Ne ovat roskataiteellisia otuksia, jotka ovat syntyneet muoviroinasta. Lähde mukaan rakentamaan oma outo otuksesi osaksi Muovipuutarhaa. Lue lisää
EasySport-viikko Töölön kisahallissa
Töölön kisahallissa (Paavo Nurmen kuja 1) järjestetään koko syyslomaviikon 17.-21. lokakuuta kestävä Kisiksen EasySport-syyslomaviikko. Tapahtuma on suunnattu alakouluikäisille, ja tarjolla on päivittäin kello 11.00–14.00 lukuisia eri liikuntavaihtoehtoja voimistelusta palloiluun ja sirkuksesta hieman mystisen nimiseen teqballiin jne.
Uimaan
Uimahalleissa kannattaa käydä polskimassa loman aikana. Syyslomaviikon 17.-21. lokakuuta ajan 7-17-vuotiaat lapset pääsevät uimaan yhden euron erikoishintaan Itäkeskuksen, Jakomäen, Pirkkolan ja Yrjönkadun (1. kerros) uimahalleihin (alle 7-vuotiaat lapset maksutta).
16.10. on Suuri EasySport-vesiliikuntapäivä Itiksen uimahallissa. Koko perheen vesiliikunpäivänä tarjolla on muun muassa sup-lautailua, sukellusta, kajakkimelontaa, perheliikuntaa ja kuntosaliopastusta.
Uimahallit ja kuntosalit Vantaalla
Teatterimuseon Satupäivä
Tiistaina 18.10. vietetään valtakunnallista Satupäivää, jolloin Teatterimuseon järjestämässä Satuhahmon saappaissa -tapahtumassa on mahdollista kokeilla teatterin tekemistä ihan itse.
Ulkoilua ja muuta tekemistä
Lähimetsissä tai vaikkapa Espoon Nuuksiossa voi ulkoilla metsäpolkuja tallustellen. Museot ovat myös oiva tapa tutustua erilaisiin asioihin. Tekniikan museossa on syysloman aikana vipueläintyöpajoja ja Luonnontieteellisessä museossa tunnustellaan turkkeja ja piirretään kalloja.