Perhekahvila Punahilkan tapahtumia keväälle ja kesälle
8.4.2016

Punahilkassa järjestetään Wappuhulinat sekä retkeillään eri kohteisiin ja tapahtumiin touko–kesäkuun aikana.
Jakomäen perhekahvila Punahilkka jalkautuu kevään aikana Kallio Kukkii ja Maailma kylässä -tapahtumiin. Paikalle lähdetään yhdessä yhden vanhemman perheiden kanssa. Myös kesäkuussa vietetään aikaa ulkona ja tehdään retket Kivinokkaan ja Mustasaareen.
Ennen päiväkotien ja koulujen juhlia istutetaan Punahilkassa kukkia ja tehdään kortteja opettajille ja lastentarhan hoitajille kevätjuhlissa annettaviksi.
La 30.4. Yhden vanhemman perheiden Wappuhulinat klo 10–13 Punahilkassa. Ohjelmassa on ongintaa, kasvomaalauksia, askartelua, ilmapalloja, kasvissoppaa ja tietysti munkkeja.
Ke 18.5. klo 16–18 Punahilkassa askarrellaan kortit ja istutetaan kukat opettajille ja hoitajille. Tarjolla on myös kasviskeittoa.
La 21.5. osallistutaan Kallio Kukkii -tapahtumaan Kurvissa. Treffit on Dallapen puistossa klo 10.00.
La 28.5. Retki Maailma kylässä -tapahtumaan. Lähde mukaan Kaisaniemeen nauttimaan kansainvälisistä tuulista. Lähtö tapahtumaan osoitteesta Hämeentie 64 klo 10. Jos tulet myöhemmin, soita Susannalle 050 380 6815. www.maailmakylassa.fi
To 9.6. tehdään retki Kivinokkaan. Tapaaminen on Kulosaaren metroasemalla klo 10. Ohjelmassa on mm. palloilua rannalla ja grillausta.
To 16.6. tehdään retki vanhaan laidunsaareen, Mustasaareen. Tapaaminen on Kampin metroasemalla klo 10, Fredrikinkadun (autotalon) puolella.
Jos haluat kysyä lisätietoja Punahilkan toiminnasta tai tulet retkipaikalle myöhemmin, soita Susannalle p. 050 380 6815.