Perheiden hyvinvointi syntyy työstä

8.5.2023

Alla oleva tiedote lähetettiin eri asiakokonaisuuksista neuvotteleville työryhmille 8.5. Kirjeellä muistutamme neuvottelevia puolueita työn ja perheen yhteensovittamisen tärkeydestä.

Vanhempien työllistymisen ja työssäkäynnin esteitä puretaan panostamalla varhaiskasvatukseen ja pienten koululaisten vuorohoitoon. Kenenkään toive perheestä tai lapsiperhearki ei saa muodostua esteeksi työllistymiselle tai työssäkäynnille.  

Lapsiperheille tärkeät palvelut edistävät työllisyyttä ja purkavat työllistymisen esteitä. Laadukas ja saatavilla oleva varhaiskasvatus on edellytys vanhempien työssäkäynnille.  

Yksinhuoltajien työttömyys on muuta väestöä korkeampi. Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan vuonna 2021 yksinhuoltajavanhempien työttömyysaste oli 13,2 %, kun yleinen työttömyysaste on 7,7 %.  

Köyhien lapsiperheiden huoltajat ovat muiden lapsiperheiden huoltajia useammin pätkätöissä sekä osa-aikaisissa ja matalapalkkaisissa töissä, jolloin ansiot vuositasolla jäävät pieniksi. Joka kolmas köyhien lapsiperheiden huoltaja on työtön. 

Työllisyystoimilla mahdollistetaan ihmisten oma halu olla putoamatta työttömyyteen tai jopa köyhyyteen. Yhden vanhemman perheiden pienituloisuusaste on noussut 23,7 %, kun esimerkiksi kahden vanhemman perheiden vastaava osuus on 6,6 % (Tulonjakotilasto, Tilastokeskus 2021). 

Vanhempien kouluttautumistausta ja asema työmarkkinoilla voivat periytyä. Köyhissä lapsiperheissä eläviä lapsia on Suomessa noin 126 000. 


Ratkaisuja työllistymisen ja työssä pysymisen esteiden purkamiseksi:  

Työn ja perheen yhteensovittaminen mahdollistetaan joustavilla ja riittävillä lastenhoitopalveluilla.  

Varhaiskasvatuspaikkojen mitoitukseen tarvitaan ilmavuutta, jotta paikan voi työllistyessään saada läheltä kotia – myös keskellä vuotta. 

Varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitusta on kasvatettava ja osaavan henkilökunnan varmistamiseen on panostettava houkuttelevalla palkkauksella – tähän tarvitaan kunnille riittävä rahoitus. 

Epäsäännöllistä tai vuorotyötä tekevien vanhempien lapsille tarvitaan riittävästi hoitopaikkoja. 24/7 palveluyhteiskunnassa varhaiskasvatusta ja koululaisten hoitoa tarvitaan aina kun vanhemmat ovat töissä. Vuorohoitoa on oltava saatavilla lakisääteisesti myös pienille koululaisille. Koulujen loma-aikojen aikainen hoito on järjestettävä, jos vanhemman työssäkäynti sitä edellyttää. 

Perhemyönteisyyttä ja joustoja on työelämässä vahvistettava entisestään.  

Työelämän joustoja tarvitaan, jotta perheelliset ihmiset voivat käydä töissä. Esimerkiksi erityislapsen vanhemmuus tai osatyökykyisyys voivat estää vanhemman työnteon täysin. 


Mothers in Business MiB ry 

Toiminnanjohtaja Annica Moore, p. 044 7057333, annica.moore@mib.fi 


Pienperheyhdistys ry 

Kansalaistoiminnan koordinaattori Kaisli Syrjänen, p. 045 7731 1399, kaisli.syrjanen@pienperhe.fi 

 
Yhden vanhemman perheiden liitto ry 
Lasten ja nuorten toiminnan päällikkö Terhi Rapeli, p. 040 1863421, terhi.rapeli@yvpl.fi