Painopistepäiville vaikuttamaan Pienperheyhdistyksen toimintaan

30.6.2020

Yhdistyksen toiminta riippuu jäsenistä ja osallistujista. Tule mukaan  28.-30.8. Hauholle kivaan porukkaan keskustelemaan kuluvan vuoden toiminnasta, vaikuttamisaiheista ja vertaistoiminnan suunnista.

Kaksi melojaa kanootissa.

Keskustelemme Pienperheyhdistyksen toiminnasta, mietimme vuoden 2020 toiminnan linjoja. Päivien koostetta käytetään työyhteisön ja hallituksen ryhtyessä kirjoittamaan yhdistyksen toimintasuunnitelmaa. Osallistumisesi on siis todella tärkeää! Päivillä Kaisli Syrjänen ja Riikka Koola esittelevät edellisen vuoden ja alkuvuoden toimintaa keskustelun pohjaksi ja eri menetelmin porukassa jaetaan kokemuksia ja näkemyksiä toiminnasta ja sen kehittämisestä.

Lapsille on omaa ohjelmaa aikuisten keskustelujen aikana. Mukaan tulevien lasten on pystyttävä toimimaan suuressakin lapsiryhmässä. Henkilökohtaisia hoitajia ei pystytä tarjoamaan. Teini-ikäiset ovat tervetulleita some- ja videoryhmään. 

Painopistepäivät pidetään  Hauholla Lasten kesä ry:n leirikeskuksessa. Keskusteluiden lisäksi viikonloppuun kuuluu saunomista, uimista ja ulkoilua. 

Yhteiskuljetus lähtee klo 17 Helsingistä. Ohjelma alkaa perjantaina iltapalalla bussin saavuttua n. klo 19. Ohjelma päättyy sunnuntaina lounaan jälkeen klo 12.30, jolloin bussi lähtee Helsinkiin.

Päivien omavastuuhinta on 30 €/perhe. Ilmoittautumisesi on sitova ja vahvistusviestin saat 10.8.2020. Maanantai 10.8. jälkeen ilman lääkärintodistusta tehdyistä peruutuksista veloitamme päivien kustannukset 125 €/osallistuja iästä riippumatta. Mahdolliset peruutuksen: info@pienperhe.fi.

Ilmoittaudu tästä 9.8. mennessä

Jos koronaepidemian toinen aalto vaatii, järjestämme keskustelun tavalla tai toisella etäyhteyksillä tai pienemmissä ryhmissä ilman yöpymistä ja samassa bussissa kulkemista.

Näitä kysymyksiä voit pohtia jo valmiiksi:

Mikä Pienperheyhdistyksen nykyisessä toiminnassamme on sellaista, minkä painoarvoa tulee jatkossa vahvistaa?

Entä sellaista, minkä painoarvoa tulee jatkossa vähentää?

Mitä toiminnastamme puuttuu, mitä uutta meidän tulisi luoda?

Mikä on nykyisessä toiminnassamme turhaa, mistä voimme jatkossa kenties luopua?

Ketkä hyötyvät toiminnasta ja miten?