Näin puolueet vastasivat kyselyyn perheen ja työn yhteensovittamisesta
16.3.2015

Pienperheyhdistys ry lähetti kyselyn puolueille yhden vanhemman perheitä koskettavista asioista ja erityisesti työn ja perheen yhteensovittamisesta.
Kyselyyn vastasi 12 puolueesta yhdeksän. Kaikki puolueet kannattavat joustoja, jotka parantaisivat yksin arkea luotsaavan vanhemman mahdollisuuksia työntekoon.
Puolueet tarjoavat yksinhuoltajien työllistymiseen ratkaisuksi mm. uusien työpaikkojen synnyttämistä, yritystoiminnan elvyttämistä, vero-ohjelmaa, vanhemmuuden kustannusten tasaamista, perheasioista puhumista työpaikalla ja perustulomallia.
Osa puolueista nosti esiin vanhemmuudesta aiheutuvien kulujen tasaamisen työnantajien kesken. Vastauksissa kannatetaan myös verokevennyksiä pienituloisille ja varhaiskasvatuksen turvaamista.
Puolueiden välillä oli eroja lähinnä työllisyyden lisäämisen keinoissa.
Lue lehdistötiedote täältä. Kaikki puolueiden vastaukset voit lukea täältä.