Mitään ei tarvitse tehdä yksin
21.10.2015

Pienperheyhdistyksen syyskokous on jo ovella. Tulevana lauantaina 24.10.2015 Kokoushotelli Rantapuistoon kokoontuu toivottavasti runsaasti yhden vanhemman perheitä, jotka haluavat omalla jäsenyydellään ja toiminnallaan vaikuttaa yhden vanhemman perheiden asioihin yhdistyksessä ja tässä maassa.
Syyskokouksessa tehdään yhdistyksen ehkä vuoden tärkeimmät päätökset, ainakin seuraavan vuoden vaikuttajajoukon valinta, mikä tarkoittaa siis yhdistyksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten valintaa. Jos olet kiinnostunut yhden vanhemman perheisiin vaikuttavista asioista ja haluat antaa oman panoksesi sille, miten saisimme yhdistyksen jäsenten ääntä kuuluviin, niin asettaudu rohkeasti ehdolle hallitukseen. Mitään ei tarvitse tehdä yksin.
Oman aikani hallitus on ollut yksi tiimi, joka on hyvässä ja rakentavassa hengessä keskustellut asioista ja innostanut toisiaan. Viime vuosina myös yhdistyksen taloutta on ollut tarpeen sopeuttaa, se on onnistunut vain hallituksen ja yhdistyksen työntekijöiden yhteistyöllä. Niitäkään päätöksiä ei kukaan ole joutunut tekemään yksin.
Hallituksen jäsenenä olen kattavasti päässyt tutustumaan koko yhdistykseen, enkä vain niihin toimintoihin, joissa olen itse jäsenenä mukana. Hallitustyöskentely on ollut myös erittäin opettavaista ja aina on voinut kysyä, jos on ollut jotain, mitä ei ole ymmärtänyt. Kokoukset ovat joskus saattaneet pakosti venyä, mutta kukapa sitä ei hyvässä seurassa viihtyisi, ja vielä kun käsitellään itselle tärkeitä asioita. Sitäpaitsi lapsille on aina kokousten aikana omaa ohjelmaa - ei ole siitäkään huolta.
Lähde siis rohkeasti mukaan vaikuttamaan! Uskon, että saat hallitustyöskentelystä paljon enemmän kuin mitä joudut sille antamaan.
Satu Saarivuori
Hallituksen jäsen