Mikä Sinua ohjaa?

14.10.2016

Minulla on tapana kuunnella työmatkalla radiota. Reilun puolen tunnin aikana korviini soljuu musiikkia, puhetta ajankohtaisista ja vähemmän ajankohtaisista asioista. Mainoksia.

Joskus käy niin, että joku tietty asia saa huomion heräämään toisia enemmän. Eräänä jo vähän syyskylmänä aamuna meinasi jarrujalka krampata, kun huomioni kiinnittyi sekä ruokakassiin, pukeutumistrendeihin, ulkoistettuun siivouspalveluun, uuteen jumppasuositukseen ja vielä viimeisimpään unisuositukseen.

Tuon reilun puolen tunnin työmatkan aikana sain ohjeet käytännössä koko elämän ajalle. Jonkun toisen mielestä minun tulisi saada ruokakassi valmiiksi etuovelle toimitettuna kerran viikossa, jumpata juuri tietty määrä tietyllä tavalla saadakseni parhaat terveyshyödyt, nauttia jonkun toisen toimesta siivotusta kodista, pukeutua niin että olisin varmasti trendikäs (kenen silmissä?) ja osata nukkua oikein, riittävästi ja oikeassa aika-ikkunassa.

Tämä kaikki on siis minun hyödykseni ja parhaakseni. Ja vain jos haluan niin. Mutta jotenkin se ajatus lähti siitä, että pitäisikö siis haluta. Ja jos en halua niin onkos siinä joku perustavaa laatua oleva virhe? Koska jostain tarpeestahan nämä kaikki ohjeet, muodit, trendit ja villitykset lähtevät. Osa tarpeista on seurausta tutkimuksista, tai ehkä kaikki, mutta erilaisista tutkimuksista. Markkinat ihmisten arjen ympärillä ovat valtavat.

Haastankin Sinut siellä ruudun takana miettimään mikä tai kuka Sinua ohjaa. Ohjaako sinua oma sisin ja halu toimia oman tiedossa olevan hyvän mukaisesti vai joku ulkoapäin tuleva tai toive olla jotenkin hyväksytty muiden silmissä? Toteutuuko oma paras myös silloin, kun siinä tarvitaan toisia auttamassa?

Ja haastan myös jokaisen toisia tavalla tai toisella auttavan ja tukevan miettimään, miten otamme huomioon toisen oman parhaan ja luomme yhteisen näkemyksen siitä, mikä juuri nyt on sopiva tapa edetä. Ettei se tässä muutoksen, markkinahumun ja trendien maailmassa unohdu.

En minä tiedä mikä on parhaaksi Sinulle. Sinä tiedät. Kerro se minulle.

 

Luru Natunen

vertaistoiminnan koordinaattori