Mietteitä vaikuttamisesta

Aikaisemmin olin lähinnä sopeutuja tai mukautuja. Tulipa vastaan mitä tahansa, tuumasin, että tälleen tää nyt on, ei voi muuta ku elää sen kanssa. En tiedä onko syynä äitiys, kypsyminen vai mikä, mutta nyt haluan vaikuttaa asioihin ja ehkä jopa muuttaa niitä parempaan suuntaan.

Ensin aloitin oman elämäni parantamisesta. Mietin, mikä minusta tulisi isona ja mihin minulla olisi kykyjä. Muistelin, mistä lapsena haaveilin ja mikä olisi sitä lähinnä oleva ammatti. Mietin, mihin kouluun hakisin ja koska. Nyt sitten opiskelen alaa, joka tuntuu omalta ja josta olen innostunut. Toivon, että jokainen saisi kokea sen tunteen.

Nyt olen työharjoittelussa Pienperheyhdistyksessä ja ollut kuuntelemassa kahta erilaista vaalitilaisuutta. Ensimmäisessä iso yleisö oli kuuntelemassa ehdokkaiden paneelia ja toisessa pieni porukka kokoontui yhden pöydän ympärille. Tähän mennessä suurin oivallus on ollut se, että hei, noi ehdokkaat on ihan tavallisia ihmisiä. Osa on hyvinkin korkeasti koulutettuja, mutta jokaisella on ihan omanlainen tausta, ihan kuten kansalaisilla muutenkin.

On ollut kiinnostavaa huomata, millaisia vaalipuheenvuoroja ehdokkaat ovat pitäneet. Toiset sanovat asiat harkitun lyhyesti ja toiset puhuneet yhdessä hengenvedossa kaikki mahdolliset asiat perustulosta joukkoliikenteeseen ja työllisyyden lisäämiseen. Ehkäpä tulevien kansanedustajien kanssa voisi syntyä jonkunlaista yhteistyötä.. Elämä on kyllä mielenkiintoista.

Toivottavasti yksinhuoltajien ja pienperheiden asia jaksetaan muistaa vaalien jälkeenkin. Vaikuttamistyö ei lopu vaaleihin!

Hanna Hännikäinen, sosionomiopiskelija