Lomailua talvella Otepäässä ja kesällä Yyterissä

19.12.2019

Talvilomaviikolla tehdään perinteinen lomaretki Etelä-Viron Otepäähän, jossa voi harrastaa lapsen kanssa talviliikuntaa. Tuetulle kesälomalle Yyteriin voi hakea maaliskuun loppuun mennessä.

Lomailua talvilomalla.

Perinteinen hiihtolomaretki Otepäähän sunnuntaista torstaihin 16.20.2.2020

Pühajärven Puhkekeskus on Etelä-Virossa, noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta sijaitseva, nykyaikainen hotelli/terveyskeskus. Hotellin yhteydessä on myös uima- ja keilahalli.  Lapsille ja aloittelijoille sopivat rinteet sijaitsevat muutaman kilometrin päässä hotellista, hyvät murtomaahiihtoladut lähtevät hotellin pihalta. 

Välineiden vuokraaminen ja hissiliput ovat halvempia kuin Suomessa. Hiihdon ja laskettelun lisäksi tarjolla on aikuisille samaan hintaan erilaisia hoitoja. Läheltä löytyy myös ratsutila, joten tekemistä varmaan löytyy kaikille.

Vapaaehtoinen retkiohjaaja auttaa käytännön asioissa esim. kuljetusten tilaaminen laskettelupaikalle. Matkalle lähtevät voivat keskenään sopia lastenhoidoista vastavuoroisesti esim. hoitojen aikana.

Matkaan lähdetään sunnuntaina 16.2. aamulla ja paluu on torstaina 20.2. illalla.

Hinnat: aikuinen 230 €, lapsi 13–17-v. 170 €, lapsi 4–12-v. 80 € (lapsen hinta määräytyy matkustusajankohdan iän mukaan) lapsi alle 4-v. 0 €. Lisämaksu yhden hengen huoneesta on 100 €.

Hintaan sisältyy laivamatkat, bussikuljetukset, majoitus kahden hengen huoneissa (lapselle mahd. lisävuode), aamiainen ja lounas, uimahallin, saunan ja kuntosalin vapaa käyttö niiden aukiolo aikoina sekä yhteensä 8 rentouttavaa hoitoa.  (neljä hoitoa kummastakin valikoimasta ja hoidot on tarkoitettu 13 vuotta täyttäneille)

Valikoima A (neljä hoitoa): hierontasänky, hierontatuoli, hierontakylpy erilaisilla uutteilla, jalkakylpy erilaisilla uutteilla, suolakamari (30 min), solarium 5 min, infrapunasauna (20 min), kävelysauvat (3 tunniksi)

Valikoima B (neljä hoitoa): hieronta (20 min), hierontakylpy erilaisilla uutteilla, jalkakylpy erilaisilla uutteilla, lämmin savihaude (selälle, olkapäiden alueelle, lanteille tai polville), paikallinen turvehoito, parafiinihoito käsille, parafiinihoito jaloille, kylmä parafiini kääre.

Mukaan mahtuu 40 henkilöä ja etusijalla ovat ne, jotka eivät aikaisemmin ole olleet mukana.

Sitova ilmoittautuminen viimeistään 1.1.2020 tästä

Jos halukkaita tulee enemmän kuin on paikkoja, arvomme lähtijät. Odota siis vahvistusta, jonka lähetämme viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen.

HUOM!  Varausmaksu on 20 € / henkilö ja se maksetaan heti vahvistuksen jälkeen, kuitenkin viimeistään 8.1.2020. Maksutili on OP FI 64 5541 2820 0030 29 ja viite on 2477. Varausmaksua ei tarvitse maksaa alle 4-vuotiaista.Loppumaksu tulee maksettavaksi 26.1.2020. Jos varausmaksua ei ole maksettu ko. päivään mennessä, paikka annetaan jonossa oleville.

Lisätietoja: www.pyhajarve.com  www.kuutsemae.ee   www.otepaa.ee

Pienperheyhdistyksen tuettu lapsiperheloma Yyterin kylpylähotellissa 
maanantaista lauantaihin 27.7. –1.8.2020

Perheloma Yyterissä on tarkoitettu kaikille yhden vanhemman perheille (ei tarvitse olla PPY:n jäsen). Tuetun loman voi saada vain joka toinen vuosi. Hakemiseen ja perusteluihin kannattaa varata jonkun verran aikaa, koska Hyvinvointilomat saa paljon hakemuksia ja tälle lomalle pääsee mukaan noin 10 perhettä.

Loman hakuaika: 1.2.–31.3.2020

Hae lomalle sähköisellä lomakkeella, joka aukeaa 1.2. Hakulomake sulkeutuu 31.3., sen jälkeen hakeminen ei ole mahdollista.

Sähköinen hakulomake

Hakemukset käsitellään ja päätökset tehdään Hyvinvointilomien toimistolla, he lähettävät lomalle valituille kutsukirjeen ja laskun. 

Lomalle lähtevän on maksettava lasku (omavastuuosuus) Hyvinvointilomien tilille eräpäivään mennessä. Loman omavastuuosuus on 25 €/vrk/aikuinen eli yhteensä 125 €/aikuinen. Alle 16-vuotiaat lapset lomailevat huoltajan seurassa veloituksetta. Omavastuuhinta sisältää: viisi täysihoitovuorokautta  (aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala), majoitus kahden hengen huoneissa tai mahdollisuuksien mukaan perhehuoneissa, yhteistä ohjattua ohjelmaa kaksi kertaa päivässä paitsi tulo- ja lähtöpäivänä, lapsiperhelomilla 2 x 2 tunnin lastenhoito 36 vuotiaille ryhmähoitona.

Mikäli saat loman, ilmoitathan siitä myös Pienperheyhdistykseen: riikka.koola(at)pienperhe.fi

Lisätietoja paikasta: www.yyterinkylpylahotelli.fi

Matkat ovat omakustanteiset ja omatoimiset, esim. Onni-bussilla pääsee Poriin edullisesti ja paikallisbussi vie Porin keskustasta Yyteriin.