Kuka mun bussia ajaa?

Susanna Vettenranta, ohjaaja, Perhepaikka Punahilkka

Mun bussi on mun oma. Pienenä ollessa se oli ihan pieni bussi ja se oli toisen bussin sisällä, sitten se pätkähti siihen parin isomman bussin väliin. Oli siinä niitä muitakin pieniä busseja. Sitten alkoi olla niitä, jotka tuli siihen samalle parkkikselle, isompia ja pienempiä, maalaisbusseja, kaupunkilaisbusseja, eri värisiä busseja ja eri merkkisiä busseja. Siinä sitä sitten opeteltiin niiden bussien kanssa kulkemaan. Kukin omaan suuntaansa. Sitten se bussi kasvoi isoksi ja minä olin kuskin paikalla.

Jossain kohtaa elämää saattaa huomata, että on päästänyt siitä apparin penkiltä jonkun tarttumaan omaan rattiin. Se siinä vähän kääntelee sitä mun rattia, ajelee niin kuin huvittaa. Välillä inhoan sitä, tai annan sen tapahtua. Joskus on saattanut huomaamatta lähteä siitä kuskin paikalta istumaan vähän taaemmaksi ja jättänyt sen toisen ohjailemaan. Saattaa se ohjaaja siellä edessä vaihdellakin. Se voi olla kaveribussi, viranomaisbussi, yhden illan bussi, parisuhdebussi tai oma pieni pikkubussi.

Jostain syystä on ollut turvallisempaa tehdä niin. Joko on pelännyt törmäystä liikenteessä tai on muuten ollut turvallisempaa olla siellä vähän taaempana, ei satu niin paljoa jos törmää lujaa johonkin tai joku ajaa tahallaan päälle.  Vähän on tullut otettua ehkä kahvikuppia, tyynyjä, telkkaria ja kuulosuojamia sinne mukaan, että tuntuisi paremmalta.

Sitten sitä eräänä päivänä herää sieltä puolivälistä, tai takaa ja ymmärtää, että oma paikka olisi siellä edessä. Ei sieltä takaa edes näe kunnolla. Eikä välttämättä edes hahmota, kuka siellä kuskin paikalla istuu vai onko siinä oven kohdalla pyöröovi, mistä lappaa erilaisia kuskeja. Pieni ryhtiliike ja ylös penkistä. Mitä se tarkoittaa, että ajaisin bussiani itse? Ensitöikseen tarvii vähän tuuppia nätisti niitä kuskeja sinne omiin busseihinsa. Sinnehän ne kuuluu eikä mun bussiin. Sillon kun kaikki kuskit ajaa niitä omia bussejaan sulassa sovussa, liikennesääntöjen mukaan, vältytään siltä hirveeltä ruuhkalta ja hässäkältä, mitä siitä seuraa jos yrittää ajaa useampaa bussia yhtä aikaa. 

Silloin kun minä ajan sitä omaa bussia, tiedän minne olen menossa, osaan lukea karttaa ja suunnistaa sen mukaan. Osaan mennä huoltoasemalle, silloin kun huomaan jotain klappia. Etupenkillä tiedän myös, minne olen menossa, mihin bussien kokoontumiseen tahdon mennä, millaiselta haluan mun bussini näyttävän ulospäin, näen tuulilasista hyvin, missä omat pikkubussit menee ja mitä ne tekee. Ja kun istun edessä, osaan reagoida ajoissa. Siitä apparin paikalta on huono painaa jarrua tai kaasua, saatikka taaempaa. Silloin kun on tuntuma omiin polkimiin, tietää milloin mitäkin painetaan ja mihin suuntaan rattia käännetään. Etupenkille Mars!