Heikoimmilta on helpoin ottaa
23.10.2015

Suuri osa hallitusohjelman mukaisista leikkauksista iskee kipeästi lapsiin.
Kaikkein heikoimmassa asemassa eläviin lapsiin kohdistetaan säästötoimia, joiden pitkän aikavälin vaikutuksista meillä on tietoa.
Mutta miksi niin harvat puhuvat lapsista ja lapsivaikutuksista? Me kuulemme pitkiä puheita kansakunnan tilasta ja leikkausten välttämättömyydestä. Näissä puheissa harvoin edes mainitaan lapsia. Meille kyllä kerrotaan kuinka moraalitonta on jättää velkaa tuleville sukupolville ja samalla esitetään leikkauksia, joiden seurauksena yhä useampi lapsi uhkaa luisua yhteiskunnan ulkopuolelle.
Lapsiköyhyyden kokemusasiantuntijat
Tulevat sukupolvet ovat lapsia, joiden hyvinvoinnista riippuu koko yhteiskunnan hyvinvointi. Siksi on tärkeää kuunnella lapsia! Meidän pitää kuunnella, miltä tuntuu lapsesta, joka ei uskalla viedä kotiin lappua luokkaretkestä. Tai lapsesta, joka pelkää kotiin menoa, kun uudet housut ovat repeytyneet. He eivät halua rasittaa taloushuolien kanssa kamppailevia vanhempiaan enempää.
Miltä tuntuu lapsesta, joka ei voi kutsua kavereitaan syntymäpäiväjuhliin eikä osallistua toisten juhliin? Mitä harrastusten ulkopuolelle jääminen merkitsee lapselle ja nuorelle? Miltä tuntuu kuunnella toisten lasten kertomuksia lomamatkoista, kun omalla perheellä ei niihin ole mahdollisuutta? Onko oikein, että perheen vanhin lapsi on jatkuvassa hoitovastuussa pienemmistä sisaruksistaan vanhemman tehdessä kahta työtä?
Meidän pitää olla huolissamme niistä nuorista, joilla ei perheen heikon taloudellisen tilanteen vuoksi ole mahdollisuutta opiskella. Meidän pitää huolehtia niistäkin lapsiperheistä, joissa on heikon taloudellisen tilanteen lisäksi muita kuormittavia tekijöitä, esimerkiksi vanhemman tai lapsen pitkäaikaissairauksia.
Kaikki tekevät virheitä, viisas oppii virheistään.
1990-luvun laman aikana tehdyt poliittiset päätökset heijastuvat tähän päivään. Lasten ja lapsiperheiden palveluita karsittiin rajusti ja ehkäisevästä työstä tingittiin. Leikkaukset lisäsivät lasten ja nuorten pahoinvointia sekä kasvattivat lastensuojelun ja toimeentulotuen kuluja.
Virheiden toistaminen on jo aloitettu. Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan, aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittäviä maksuja korotetaan ja hallitus esittää lapsilisän indeksisidonnaisuuden poistamista. Uusia lasten ja nuorten pahoinvointia lisääviä päätöksiä on odotettavissa. Heikoimmassa asemassa elävät lapsiperheet ajetaan yhä syvempään ahdinkoon. Ei ole mitään perusteita olettaa, että nyt toteutettujen ja suunniteltujen, lapsiin kohdistuvien leikkausten vaikutukset olisivat erilaiset.
Kysymys ei ole edes säästötoimenpiteistä. Valtiontalouden tarkastusviraston laskelmien mukaan työelämän ulkopuolelle jäänyt on 60 vuotta täytettyään maksanut yhteiskunnalle noin 1,1 miljoonaa euroa.
Meillä ei ole varaa säästää yhdenkään lapsen tulevaisuudesta.
Juha Turtiainen
Toiminnanjohtaja