Etuilua vai lapsen etua?

Vanhemmat eroavat. Toinen on ehkä suunnitellut asiaa pidempään, toinen on valmistautumaton tilanteeseen. Joku on kerännyt kiukkua, katkeruutta ja vihaa pitkän aikaa kunnes tilanne alkaa purkautumaan enemmän tai vähemmän hallitsemattomasti. Toiselle osapuolelle jää keinoksi tehdä vastahyökkäys, vetäytyä tai mahdollisesti yrittää olla kiinnittämättä asiaan mitään huomiota ”kyllä tämä tästä”.

Huoltajuuskiistassa ei käydä vain lapsen asioiden järjestämiseen eron jälkeen liittyviä asioita lävitse vaan kyse on paljon isommasta asiasta. Halutaan käydä oikeutta koko eletystä yhteisestä elämästä, tulla nähdyksi ja kuulluksi. Miksi minä aina, sinä et koskaan? Missä olit silloin? Miksi kohtelit minua huonosti? Miksi et kantanut vastuuta? Miksi teet asioista niin vaikeita? Miksi vaadit mahdottomia?

Vanhemmilla on paljon asioita hoidettavanaan eropäätöksen jälkeen. Lapsen kanssa jäävä vanhempi hoitaa omien asioiden lisäksi lapsen asioita ja kantaa huolta tulevaisuudesta, ilman lasta jäävä pelkää, että ei näe lasta ja joutuu ehkä etsimään uuden asunnon ja myös järjestelemään kaikki asiat uusiksi. Jos tähän lisää vielä päihdeongelmaa, vainoamista, aggressiivisuutta, epäluottamusta, taloudellisia vaikeuksia, masennusta ja/tai muita mielenterveyden ongelmia niin alkaakin olla aika soppa kasassa.

Ja kaiken keskellä on lapsi. ”Lapsen etu” näyttäytyy erilaisena riippuen kuka asiaa tarkastelee. Huoltajuus- ja tapaamisriidassa lasta edustaa hänen huoltajansa. Toisin sanoen usein vanhempi, joka on itse mukana riidan osapuolena. Tilanne ei ole tasa-arvoinen molempien vanhempien näkökulmasta: toisella on ehkä enemmän varaa hankkia parempi asianajaja ja viedä huoltajuuskiistaa oikeusasteissa eteenpäin kuin toisella, jollain vanhemmalla voi olla enemmän tietoa käytettävissään, kuinka asioita saadaan etenemään oman mielen mukaan, toisella saattaa olla enemmän voimia, energiaa, aikaa ja fanaattisuutta pitää omaa asiaansa esillä. Toisella vanhemmalla saattaa olla yksinhuoltajuus eikä toiselle ole myönnetty edes tietojensaantioikeutta lapsen asioissa.

Onko tämä lapsen etu? Kenen ääni kuuluu huolto- ja tapaamisriidassa? Sen vanhemman, joka jaksaa huutaa lujempaa? Voisiko tälle olla jokin vaihtoehto?

Vanhemmille on tarjolla tukea, jotta olisi mahdollista saavuttaa yhteisymmärrys ja päästä sopuun lapsen asioiden järjestämisestä eron jälkeen. Lastenvalvojan kanssa käydyt keskustelut, perheasiainsovittelu tai asiantuntija-avusteinen tuomioistuinsovittelu ovat mahdollisuuksia, joilla voidaan välttää kalliit oikeudenkäynnit. Mutta mitä jos kaikki sovintomahdollisuudet on käytetty tai niitä ei ole haluttu hyödyntää lainkaan?

Olen pohtinut mahdollisuutta, että tilanteessa, jossa sopimusta ei ole syntynyt vaan huolto- ja tapaamisriita tuodaan käräjäoikeuden ratkaistavaksi, ei käräjäoikeudessa lasta edustaisi hänen huoltajansa vaan lapselle valittu riidan ulkopuolinen (ei kumpaakaan vanhempaa edustava) lakiasiantuntija yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa. Sosiaalityöntekijä ja lapsen oikeusavustaja hankkisivat oikeutta varten tarvittavan määrän selvityksiä lapsen tilanteesta ja siitä, millainen huoltajuus- ja tapaamissopimus olisi näiden selvitysten valossa paras vaihtoehto ja esittäisivät sen perheoikeuden tuomarille. Tuomarin päätös olisi vanhempia velvoittava ja määräaikainen. Määrätyllä tarkistelujaksolla seurattaisiin määräyksen toteutumista ja vaikutusta lapsen elämään ja määräajan jälkeen päätös vahvistettaisiin tarvittavin muutoksin pidemmäksi aikaa. Lapsen kasvaessa tai olosuhteiden muuttuessa asiaa tarkisteltaisiin uudelleen.

Lapsi tarvitsee tapaamis- ja huoltoriidassa itselleen edunvalvojan ja oikeusavustajan, eivät vanhemmat.

Tenna Salmen

Tapaamispaikan vastaava ohjaaja