Esitetyt säästötoimenpiteet lisäävät lasten eriarvoisuutta

20.10.2015

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta pyysi Pienperheyhdistykseltä lausuntoa hallituksen esityksestä talousarviosta.

Pienperheyhdistys ry katsoo, että esitetyt sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan säästötoimenpiteet vaikuttavat kohtuuttomasti heikoimmassa asemassa elävien lapsiperheiden asemaan ja lisäävät lasten eriarvoisuutta.

Lausunnossaan yhdistys muistutti siitä, että hallitusohjelmassa on yksinhuoltajaperheiden ja eroperheiden kannalta hyviä asioita. Perheiden monimuotoisuuden huomioiminen, eroperheiden palvelujen parantaminen sekä huolto- ja tapaamisoikeuslain uudistaminen on mainittuina. Positiivista on myös valtionosuuden lisäys lastensuojeluun ja lapsiperheiden kotiapuun.  

Yhdistys on huolissaan siitä, miten säästöjen kohteena ovat köyhyydessä elävät lapsiperheet. Köyhyysriskissä ovat erityisesti perheet, joissa on yksi tulonsaaja sekä monilapsiset perheet. Heikossa asemassa ovat myös yhden vanhemman perheet, joissa on pitkäaikaissairautta.

Pienperheyhdistys muistutti, että hallituksen kaavailemat leikkaukset kasvattavat tulo-eroja, pahoinvointia sekä lastensuojelun ja toimeentulotuen kuluja. Tämän päivän säästöt näkyvät tulevaisuudessa yhä suurempina kuluina. Yksinhuoltajien työttömyys ja työllistymisen esteet lisäävät köyhyyden ylisukupolvisuutta ja varhaiskasvatuksen leikkaukset johtavat perheiden eriarvoistumiseen, syrjäyttämiseen ja korjaavien kulujen lisääntymiseen

Lue koko lausunto