Ajankohtaista

Perhekahvilat kutsuvat tutustumaan

Toiminta perhekahviloissa käynnistyy jälleen joulutauon jälkeen. Pienperheyhdistyksen perhekahvilat ja vertaisryhmät luovat yhden vanhemman perheille hyvät puitteet viettää aikaa muiden seurassa.…

Räppärit yllätysvierailulla Jakomäen Punahilkassa

Mikael Gabriel, Ville Galle ja Jare Brand toivat lahjoja Punahilkkaan. Perhepaikka Punahilkassa koettiin joulun alla jännittäviä tunnelmia, kun tulevaksi odotettiin yllätysvierailijoita. Paikalle oli…

Kiitos kansalaistoiminnalle

Pienperheyhdistyksen perustivat vuonna 1968 Helsingin ensikodissa asuneet äidit. Äidit halusivat viettää hyviä hetkiä muiden samanlaisessa elämäntilanteessa elävien perheiden kanssa, toistensa…

Toimisto on joululomalla 22.12.15 - 3.1.2016

Toimisto on joululomalla 22.12.15 - 3.1.2016 välisen ajan. Maanantaina 4.1.2016 palvelemme taas normaalisti. Hyvää Joulua ja antoisaa Uutta Vuotta 2016 Toivottaa Pienperheyhdistyksen väki

Eroperhekin voi olla kokonainen

Olen tehnyt neljäntoista vuoden työtä eronneiden kanssa, suurimmalla osalla näistä ihmisistä on ollut lapsia. Mitä olen vuosien aikana oppinut hyvästä erovanhemmuudesta? Pääsääntöisesti voidaan sanoa,…

Lahjoittamisen anatomiaa

PIenperheyhdistys on tehnyt jo usean vuoden ajan yhteistyötä kahden vuosaarelaisen Lionsklubin kanssa. Lc Helsinki Soihdut ja Lc Helsinki Vuosaari ovat toteuttaneet Auta lasta, Auta perhettä-…

Auta lasta, auta perhettä -tapahtuma Vuosaaressa

Lahjoituksia kerättiin yhden vanhemman perheille. Lc Helsinki Soihdut ja Lc Helsinki Vuosaari järjestivät Auta lasta, auta perhettä -keräyksen Columbuksessa Vuosaaressa. Keräyksen tuotto, kymmenkunta…

Kahvipöytäkeskustelua Pariisin tapahtumien jälkeen

Perhekahvilassa meillä on pitkä pöytä, jonka ääressä istutaan, juodaan kahvia ja keskustellaan. Menneellä viikolla meillä oli mielenkiintoinen keskustelu äitien kanssa. Se kimposi Ranskan…

Uusia mieskavereita valmistui Helsingissä

Tämän vuoden viimeinen mieskaverikurssi päättyi viime lauantaina. Koko vuoden aikana Helsingissä on koulutettu 29 uutta mieskaveria, joista suurin osa on jo päässyt aloittamaan tutustumisen uuteen…

Joulun odotusta Punahilkassa

Jakomäen perhekahvila Punahilkassa pidetään ensi viikolla joulujuhlat ja joulukuussa piparkakkutalotalkoot. Perhekahvila Punahilkassa vietetään yhteistä joulujuhlaa leikkipuiston kanssa ensi viikon…

Etuilua vai lapsen etua?

Vanhemmat eroavat. Toinen on ehkä suunnitellut asiaa pidempään, toinen on valmistautumaton tilanteeseen. Joku on kerännyt kiukkua, katkeruutta ja vihaa pitkän aikaa kunnes tilanne alkaa purkautumaan…

Köyhyys satuttaa lasta – ja lasten köyhyys satuttaa koko yhteiskuntaa

Kansainvälistä lasten oikeuksien päivää vietetään 20.11. Suomessa yli 100 000 lasta elää pienituloisissa perheissä. Yksinhuoltajaperheissä köyhyysriski on kolminkertainen kahden vanhemman perheisiin…

Ilmoittautuminen on käynnissä loppuvuoden retkiin ja tapahtumiin

Tarjolla yhden vanhemman perheille teatteria, retkeä ja brunssia. Tule mukaan! Ohjelmassa on mm. retki Keurusselälle ja lastenteatteria.Kurkkaa linkistä, mihin voisit perheinesi osallistua. Kannattaa…

Allekirjoita vetoomus paremman lapsuuden puolesta

Lapsiperheiden köyhyys ei saa lisääntyä edes vaikeina taloudellisina aikoina. Köyhyys periytyy usein sukupolvelta toiselle. Lapsille ja nuorille tulee taata tasavertaiset mahdollisuudet arjessa.…

Mieskaveritoiminta on mahdollisuuksien maailma

Eero on tullut kertomaan kaverikokemuksistaan uudelle mieskaverikurssille: - Joo, mähän päätin silloin alussa, etten sitten tee siitä liian henkilökohtaista. Ettei me nähdä mun kotona tai etten kerro…

Kutsukaa media paikalle. Olen keksinyt pyörän!

70-luvulla kävin kerhossa. Nykyisin sitä kutsuttaisiin ehkäpä varhaiskasvatuksen esiopetusryhmäksi. Muistaakseni se oli kerran viikossa. Piirrettiin, leikittiin ja askarreltiin. Tilana oli kylän…

Vuosikokous valitsi uuden hallituksen

Kolmisenkymmentä yhdistyksen jäsentä kokoontui päättämään ensi vuoden toiminnasta ja valitsemaan uuden puheenjohtajan ja hallituksen. Kokouksessa käytiin vilkasta keskustelua näkyvyydestä sekä…

Heikoimmilta on helpoin ottaa

Suuri osa hallitusohjelman mukaisista leikkauksista iskee kipeästi lapsiin. Kaikkein heikoimmassa asemassa eläviin lapsiin kohdistetaan säästötoimia, joiden pitkän aikavälin vaikutuksista meillä on…

Mitään ei tarvitse tehdä yksin

Pienperheyhdistyksen syyskokous on jo ovella. Tulevana lauantaina 24.10.2015 Kokoushotelli Rantapuistoon kokoontuu toivottavasti runsaasti yhden vanhemman perheitä, jotka haluavat omalla…

Esitetyt säästötoimenpiteet lisäävät lasten eriarvoisuutta

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta pyysi Pienperheyhdistykseltä lausuntoa hallituksen esityksestä talousarviosta. Pienperheyhdistys ry katsoo, että esitetyt sosiaali- ja terveysministeriön…