Kesällä nautitaan

13.7.2021

Valtaosa viime vuodesta ja tämä vuosi ovat olleet hyvin poikkeuksellisia ja vaativia niin töissä kuin kotonakin. Työt ovat muuttaneet muotoaan normaalista ja elämä on pyörinyt enemmän kotona etätyön ja -koulun vuoksi. Tähän kesään on kasaantunut paljon odotuksia ja toiveita normaaliin palaamisesta.

Ihan tavalliset asiat kuten livemusiikki ulkona tai ihmisten tapaaminen tuntuvat nyt juhlavilta ja nautittavilta, kun niitä ei ole saanut kokea aikoihin, kuten viime viikolla Runon ja suven juhlassa Skatan tilalla sain huomata. Luulen etten ollut ainoa, joka viihtyi, sillä tunnelma oli erityisen leppeä.

Viime päivinä on ollut harmillista huomata, että monet tapahtumat, joita on Pienperheyhdistyksessä suunniteltu, eivät ole saaneet toivotusti yhden vanhemman perheitä liikkeelle. Jokainen varmasti toivoo, että syksy toisi jälleen paluun normaaliin ja toivoa helpommasta arjesta. Eilen julkaistiin Hesarissa artikkeli Halusin vain kertoa lasten ja nuorten ahdistuksesta korona-ajan Suomessa, jossa tulee esiin moninaiset hankaluudet perheiden ja lasten elämässä. Tämä vuosi on vaatinut paljon meiltä kaikilta. 

Oma poikani kirjoitti keväällä ylioppilaaksi, mutta lähes koko kevät etäkoulussa tuntui ajoittain raskaalta jopa itsenäiseen työskentelyyn tottuneelta. Kun abikevääseen liittyvät hauskat traditiot vielä jäivät pois, oli pojan kevät ilotonta puurtamista. Siitä huolimatta ja sen vuoksi kesä toi odotetun helpotuksen lämmön ja valon myötä. 19 vuoden yhteiselo pojan kanssa loppui viime viikolla pojan lähtiessä armeijaan. Nyt päällimmäisenä mielessä on, että malttaisin kuunnella itseäni paremmin ja antaa kesän vaikuttaa ja hoitaa itseäni, saisin uida kyllikseni ja nauttia lämmöstä, jota nyt saamme ylenmäärin.

Toivotan teille kaikille ihanaa kesää! Muistakaa pitää huolta lastenne lisäksi myös omasta hyvinvoinnistanne. Jäädessäni loppuviikolla lomalle, toivotan, jos ei pienempien lasten kanssa vielä ole kovin rentouttavaa, mutta ainakin mielenkiintoista, opettavaista ja nautittavaa loppukesää kaikille perheensä ainoille vanhemmille ja heidän lapsilleen! Ja tulkaahan elokuussa taas sankoin joukoin mukaan retkille, leireille ja tapahtumiin. Olemme täällä Pienperheyhdistyksessä teitä varten!


Jaana Hartikainen

Viestintäkoordinaattori