Lausunto STM:lle lasten vuoroasumisesta

14.1.2022

Viime keväänä käynnistynyt sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä laati toimintasuunnitelman lasten vuoroasumista koskevien ehdotusten käsittelemiseksi. Lasten vuoroasumisen tilanteet huomioidaan tällä hetkellä vaihtelevasti palveluissa ja sosiaaliturvassa. Tilanne on hankala varsinkin pienituloisissa perheissä.

Järjestimme joulukuussa jäsenistöllemme kyselyn koskien kahden kodin perheitä. Kyselyn kautta halusimme kuulla, millaisia kokemuksia jäsenillämme on vuorovanhemmuutta tai muita kahden kodin perhetilanteita koskien, ja millaisia toimenpiteitä tulisi priorisoida palveluita ja lainsäädäntöä kehittäessä.  

Kyselyn vastauksissa eroauttaminen nousi tärkeimmäksi tarpeeksi. Vanhemmat toivoivat erityisesti konkreettisia vinkkejä vanhempien sujuvaan vuorovaikutukseen ja esimerkkejä oikeudenmukaiseen elatuskustannusten jakamiseen sekä lisää resursseja lastenvalvojien ja perhetyöntekijöiden työlle, jotta perheen muuttuvassa tilanteessa oltaisiin enemmän läsnä, ja muuttuvaan tilanteeseen olisi saatavissa nopeasti sekä käytännöllistä että psykososiaalista apua.

Koska lasten vuoroasuminen on hankalampaa järjestää pienituloisissa perheissä, etuuksiin liittyvien ongelmien korjaamisella vuoroasumisen mahdollisuudet lisääntyisivät. Palveluiden ja etuuksien tulisi tukea ja lisätä mahdollisuutta lasten vuoroasumiselle. 

Pienperheyhdistys kannattaa toimeenpanosuunnitelmassa esitettyjä toimenpiteitä ja pitää tärkeänä, että huomioon otetaan varsinkin haavoittuvassa asemassa olevat perheet. Vuoroasumisen tulisi olla mahdollista myös vähävaraisissa perheissä, eikä etuuksien saaminen saisi nousta sen esteeksi. 

Voit lukea toimeenpanosuunnitelman kokonaisudessaan Valtioneuvoston sivuilta