Uuden äärellä

10.12.2021

Opiskelen lastenohjaajaksi Suomen Diakoniaopistolla ja suoritin loppusyksystä 2021 opintojaksoa Perheiden kanssa toimiminen ja monialainen yhteistyö, johon kuului työssäoppimisen harjoittelu ja näyttö. Kun lähdin etsimään harjoittelupaikkaa, oli sanomattakin selvää, että haluaisin päästä tekemään harjoittelun johonkin yhdistykseen, jos suinkin mahdollista. Paikkoja läpi käydessäni, törmäsin Pienperheyhdistykseen ja innoissani luin heidän toiminnastaan.

Silloin, kun itse aikoinaan erosin, olisi tieto Pienperheyhdistyksestä ja vertaistuesta ollut kallisarvoista. Ero on kipeä prosessi kenelle tahansa ja lapsen kanssa vielä haastavampaa. Vielä näin vuosienkin jälkeen sitä miettii, miten ero muutti omaa maailmaa ja vastuuta. Tämän vuoksi otin yhteyttä Pienperheyhdistykseen ja pääsin tekemään harjoitteluni heille. Mahtavaa!

Ilolla siis aloitin harjoitteluni yhdistyksellä ja haastoin myös itseni uuden äärellä. Harjoittelun aikana pääsin hyödyntämään omaa kokemustani yhden aikuisen perheenä olemisesta tehtävien suunnittelussa ja ideoinnissa. 

Harjoittelun aikana suunnittelin ja ohjasin perheille joulukorttien askartelutyöpajan, jolla Pienperheyhdistys osallistui Siskojen ja Simojen Joulupostia ikäihmisille -kampanjaan. Harjoitteluaikaan kuului myös paljon ideointia ja suunnittelua (mm. liikuntahaaste) sekä tiedon etsimistä (mm. kirjavinkkejä, joiden avulla käsitellä eroa lapsen kanssa). Esimerkiksi suurin ja pitkäkestoisin työ oli etsiä ja kartoittaa pääkaupunkiseudulla olevia ilmaisia paikkoja ja tekemistä, joita Pienperheyhdistys voi hyödyntää esimerkiksi jakamalla listan lasten kanssa toimiville vapaaehtoisille. 

Yllätyin kuinka aikaa vievää työtä suunnittelu, tiedon haku ja sen prosessointi on. Taustalla tehtävä työ ja suunnittelu, esimerkiksi yhtä ohjattua toimintaa varten, on suurta ja aikaa vievää. Mutta perheiden ilo ja lasten nauru toiminnan aikana tuo onnistuneen fiiliksen työssä! 😊

Haluan kiittää Pienperheyhdistystä, sen jäseniä ja toimintaan osallistuneita mahtavasta kokemuksesta! Erikoismaininta ohjaajalleni, joka jaksoi kannustaa, neuvoa ja antaa mahdollisuuden oivaltaa itse asioita. 


Miia Järvi

opiskelija