Kirjoitan muutaman mietteen sosionomiopiskelijan näkökulmasta. Olen ollut kolmisen kuukautta harjoittelijana Pienperheyhdistyksessä. Kirjoitan harjoittelun loppuessa haikean hyvillä mielin ja mietin, kuinka kolmessa kuukaudessa kesän helteet vaihtuivat syksyn sateisiin. Yksitoista viikkoa kuluivat hujauksessa, ja samalla tuntuu kuin olisin ollut yhdistyksellä kauemminkin.

Sain ajasta sisällöllisesti niin paljon. Näin poikkeusaikanakin sain monipuolisen kuvan Pienperheyhdistyksen toiminnasta ja järjestötyöstä. Yhdistyksessä toteutettiin järkevällä tavalla etä- ja live-toiminnan yhdistämistä. Toki moni toimintamuoto on ennen pandemiaa saavuttanut enemmän osallistujia, mutta rajatummallakin toiminnalla on selvästi kohderyhmänsä ja innokkaat osallistujansa.

Oli avartavaa huomata, kuinka yhdistyksen toiminnassa huomioidaan myös yhden vanhemman perheiden monimuotoisuus. On mainiota, että toimintaa on sekä aikuisille että lapsille yhdessä ja erikseen. Syksyyn kuului yhdessäoloa saunailloista webinaareihin ja soppakuppilasta salapoliisileiriin, joitain mainitakseni. Virtuaalinen kissakahvila jäi valitettavasti osallistujia vaille, vaikka se oli koronakeväänä ollut menestys.

Monensuuntaista vuorovaikutusta

Seurasin ilolla Pienperheyhdistyksen osaavaa ja moniammatillista työyhteisöä. Sain näkemyksellistä ohjausta ja kävin mielenkiintoisia keskusteluja. Ihmiset jakoivat ammattitaitoaan ja sain aina kysymyksiini vastauksia ja keskustelukumppanin. Työntekijöiden lisäksi sain tietysti tutustua toimintaan osallistuviin perheisiin, mikä oli suuri ilo. Oli hauskaa jakaa pieni pala arkea uusien ihmisten kanssa.

On mielenkiintoista ja upeaa nähdä, kuinka aktiivisten äitien perustama yhdistys on kestänyt ja muuttunut ajan mukana. Sen olemassaololle on selvästi tarpeensa. Pidän paljon yhdistyksen eetoksesta, joka ei ole ongelmakeskeinen vaikka ongelmista ei tarvitsekaan vaieta. On tärkeää, että jokainen voi halutessaan osallistua riippumatta siitä, onko elämäntilanteessaan erityisesti tuen tarpeessa vai ei. Näin toiminta pysyy aidosti tasa-arvoisena, tasavertaisena ja kulkee kohti perimmäistä tavoitettaan, leimoista ja eriytymisestä vapautumista.

Pienperheyhdistys tekee tärkeää vaikuttamistyötä ajaakseen yksinhuoltajien asemaa yhä paremmaksi. Näin lyhyessä ajassa, kuinka ruohonjuuritason toiminnalla on vaikutusta ihmisten hyvinvointiin. Moni on sitoutunut toimintaan vuosikausiksi, saanut ystäviä ja kokenut tulleensa ymmärretyksi. 

Yhdistyksessä on jaettu läsnäoloa, tietoa ja toimintaa monin eri tavoin ja kanavin. Kaikkeen tähän oli harjoittelijana hyvin helppoa hypätä mukaan, ja koin itseni tervetulleeksi. Olen hyvin iloinen siitä, että yhteiskunnassamme on tällaisia toimijoita. 

Kiitän lämpimästi kaikkia harjoittelussa kohtaamiani ihmisiä. Erityisesti kiitän ohjaajaani Riikkaa, joka antoi aikaansa ja ammattitaitoaan kiehtoviin keskusteluihin. Ihailen näkemystäsi ja kykyäsi tiivistää olennainen. Ihailen myös tapaasi olla yhtä aikaa oma itsesi sekä laaja-alainen ammattilainen. Kiitos myös monista hyvistä nauruista, huumorintajusi on huippu!