Kehon ja mielen monikulttuurista ravintoa

17.1.2023

Minulla on kuusi lasta ja olen aina inhonnut ruoanlaittoa. Muutettuaan taannoin omaan asuntoonsa esikoiseni totesi: ”Äiti, ei millään pahalla, mutta nyt kun kokkaan itse, olen oppinut, että kotiruoka voi oikeasti olla maukasta.” Tämä kuvastanee osuvasti ruoanlaittoni tasoa.

Kun sain tietää, että Pienperheyhdistyksessä säännöllisesti kokoontuva English-speaking Single Parents -vertaistukiryhmä järjestää yhteisen iltaman kenialaisen ruoanlaiton merkeissä, päätin oitis ilmoittautua mukaan. Jospa lapsuuden kotimaani ruoka inspiroisi valmistamaan parempia ruokia?

Kenialainen pääkokkina toiminut Evelyne onnistui loihtimaan PPY:n sponsoroimalla 30:llä eurolla raaka-aineet kolmen ruokalajin ateriaan noin 10-henkiselle ryhmälle lapsia ja aikuisia. Kokoonnuimme kokkaamaan PPY:n tiloihin Herttoniemeen lauantai-iltapäivästä viikkoa ennen joulua. Isommat lapset osallistuivat ruoanlaittoon ja PPY:n palkkaama lastenhoitaja huolehti sillä aikaa pienemmistä.

Makumatka kenialaiseen arkiruokaan alkoi luontevasti vertaistukikeskustelulla yhden vanhemman perheiden iloista ja suruista sekä eri maiden kulttuurieroista, samalla pilkottiin vihanneksia ja valmistettiin ateriaa. Pääsimme yhteisen tekemisen lomassa jakamaan huolia ja vaihtamaan vinkkejä arjessa selviytymiseen.

Suomeen muuttaessani en esimerkiksi tiennyt sitä, että englantilaisen ”high tea:n” aikoihin klo 17 maissa Suomessa syödään jo illallinen! En ymmärtänyt miten raskaalta voi tuntua se, että talven pimeimpään aikaan aurinko laskee Helsingissä jo kolmen aikaan iltapäivästä. Päivätasaajalla Keniassa vuorokaudet ovat tasaisia – aurinko nousee klo 6 aamulla ja laskee klo 6 illalla. En myöskään käsittänyt miksi suomalaiset puhuvat ”keväästä” silloin kun maassa on vielä lunta – on tietysti talvi, jos kerran on lunta. Suomalaisista sukujuuristani huolimatta Suomi osoittautui varsin arvoitukselliseksi.

Parisuhteen päättyminen on kenelle tahansa vaikea ja voi olla vielä haastavampi Suomessa asuvalle vierasmaalaiselle. Suomen kieli jo itsessään on vaikeaa, ja viranomaiskieli sitäkin vaikeampaa – suomalaisesta hallintojärjestelmästä puhumattakaan sekä maan tavat ja rakenteet ovat monesti tuntemattomia ja kryptisiä muualta tulleelle. Voi olla vaikea keksiä, miten ja mistä tukea ja apua voisi saada tiukan paikan tullen. Myös ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemus voi tuntua musertavalta. Lisäksi se, että lapset elävät kahden (tai useamman) kulttuurin välisessä maastossa tuo oman lisämausteensa yhtälöön.

Maittavan aterian ja mieltä piristävän illanvieton pääteeksi sekasortoinen keittiö siistiytyi yhteisvoimin ennätysnopeasti. Mielenkiintoni ruoanlaittoon tosin on yhä hakusessa, mutta monikulttuurisesta tapahtumasta sain runsaasti mielen ravintoa.

Kulttuurieroista huolimatta yhden vanhemman perheissä kaikkialla kohdataan samankaltaisia onnistumisia ja haasteita. Lasten ja omaa selviytymistä sekä hyvinvointia halutaan vaalia maassa kuin maassa. Keinot toki vaihtelevat ja käsitykset tavoitteista voivat poiketa toisistaan, mutta vanhemman halu varmistaa lapselle tulevaisuus lienee sama kaikkialla. 

Lastenlaulua Elefanttimarssia mukaillen: Koska (maku)matka oli hauska niin pyysi hän mukaan kaikki toverit.

Nimimerkki: Kokkaustaidottoman makumatka