Tule lapsen kummimummiksi tai -vaariksi
Pienperheyhdistyksen Mummila hakee vapaaehtoisia kummi-isovanhemmiksi yhden vanhemman perheiden lapsille. Kummi-isovanhemmat toimivat kummimummina tai -vaarina yhdelle tai useammalle lapselle. Vaihtoehtoisesti vapaaehtoinen voi toimia myös muissa vapaaehtoistoiminnan tehtävissä.
Uusia vapaaehtoisia kaivataan ja monet perheet joutuvat odottamaan pitkään lapsen omaa kummimummia tai -vaaria. Mummila toimii pääkaupunkiseudulla.
Mummila-toiminta on kolmen polven toimintaa lapsille, lapsiperheille ja isovanhemmille. Erilaisia perinnejuhlia ja leikkituokioita pidetään säännöllisesti. Isovanhemmille kummilapsineen järjestetään toimintaa ja tapahtumia noin joka toinen kuukausi.
Mummilan tapahtumiin ovat tervetulleita kaikki yhden vanhemman perheet. Tapahtumien ja juhlien lisäksi tehdään myös retkiä ja kesällä pidetään kesäleiri isovanhemmille lapsineen.
Mummilan vapaaehtoiset ovat olleet perheiden ilona jo 20 vuotta!
Mummilan vapaaehtoisten koulutus
Lähde mukaan iloiseen toimintaan! Kurssilla perehdytämme vapaaehtoiset Mummila-toiminnan periaatteisiin ja keskustelemme vapaaehtoisten motiiveista, elämäntilanteesta, odotuksista ja perheiden toiveista sekä toimintaan liittyvistä käytännön asioista ja haasteista.
Tervetuloa Mummilan vapaaehtoiseksi mummit ja vaarit!
Maanantaina 2.10.2023 alkaa seuraava uusien vapaaehtoisten kurssi.
Kysy lisää Mummila-toiminnasta ja ilmoittaudu kurssille:
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Mari Kahri, p. 050 378 0051 tai mummila(a)pienperhe.fi
Kysely 2022: Mitä Mummilan toiminta sinulle merkitsee?
– Iloista mieltä, ymmärrystä perheiden arkeen sekä tunteen, että kuulun yhteiskuntaan osallistuvana ihmisenä!
Kuinka haen lapselleni kummi-isovanhempaa?
Mikäli haluat hakea lapsellesi kummi-isovanhempaa, ota yhteyttä ohjaajaan, tiedot yläpuolella.

Teatteri Tuulahdus esiintyy lasten iloksi
Teatteri Tuulahdus on Pienperheyhdistyksen Mummilan vapaaehtoisten kummi-isovanhempien muodostama teatteriryhmä, joka esiintyy lasten tapahtumissa, juhlissa, kouluissa, päiväkodeissa, vapaaehtoistoiminnan tapahtumissa tehden Mummila-toimintaa tunnetuksi ja edistäen ylisukupolvista toimintaa.
– Tällaista yhdessäolon riemua, sadun lumoa ja taikaa en ole kokenut missään muualla!

Kysy lisää Teatteri Tuulahduksen esiintymisestä: mummila(a)pienperhe.fi