Mummila

Pienperheyhdistyksen Mummila hakee vapaaehtoisia kummi-isovanhemmiksi yhden vanhemman perheiden lapsille. Kummi-isovanhemmat toimivat kummimummina tai -vaarina yhdelle tai useammalle lapselle. Vaihtoehtoisesti vapaaehtoinen voi toimia myös muissa  vapaaehtoistoiminnan tehtävissä.

Uusia vapaaehtoisia kaivataan ja monet perheet joutuvat odottamaan pitkään lapsen omaa kummimummia tai -vaaria. Mummila toimii pääkaupunkiseudulla.

Mummila-toiminta on kolmen polven toimintaa lapsille, lapsiperheille ja isovanhemmille. Erilaisia perinnejuhlia ja leikkituokioita pidetään säännöllisesti. Isovanhemmille kummilapsineen järjestetään toimintaa ja tapahtumia noin joka toinen kuukausi.

Mummilan tapahtumiin ovat tervetulleita kaikki yhden vanhemman perheet. Tapahtumien ja juhlien lisäksi tehdään myös retkiä ja kesällä pidetään kesäleiri isovanhemmille lapsineen.

Mummilan vapaaehtoisten koulutus 

Lähde mukaan iloiseen toimintaan! Kurssilla perehdytämme vapaaehtoiset Mummila-toiminnan periaatteisiin ja keskustelemme vapaaehtoisten motiiveista, elämäntilanteesta, odotuksista ja perheiden toiveista sekä toimintaan liittyvistä käytännön asioista ja haasteista.

Tervetuloa kurssille ja mukaan Mummilan vapaaehtoiseksi!

Toukokuun 2024 kurssi

pe 17.5. klo 17.00–19.30 ja 

la 18.5. klo 12.00–15.00

Kurssi pidetään Pienperheyhdistyksen tiloissa Herttoniemenrannassa, osoitteessa Petter Wetterin tie 6. 

Ilmoittaudu tästä kurssille 14.5. mennessä tai kysy lisää Mummila-toiminnasta:

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Pauliina Lintula p. 050 378 0051 tai mummila(a)pienperhe.fi

Mitä Mummilan toiminta sinulle merkitsee?

– Iloista mieltä, ymmärrystä perheiden arkeen sekä tunteen, että kuulun yhteiskuntaan osallistuvana ihmisenä! (Kysely 2022)

Lapsi ja Mummilan mummi istuvat puun päällä metsäretkellä.

Teatteri Tuulahdus esiintyy lasten iloksi

Teatteri Tuulahdus on Pienperheyhdistyksen Mummilan vapaaehtoisten kummi-isovanhempien muodostama teatteriryhmä, joka esiintyy lasten tapahtumissa, juhlissa, kouluissa, päiväkodeissa, vapaaehtoistoiminnan tapahtumissa tehden Mummila-toimintaa tunnetuksi ja edistäen ylisukupolvista toimintaa.

– Tällaista yhdessäolon riemua, sadun lumoa ja taikaa en ole kokenut missään muualla! 

Mummilan vapaaehtoisten Teatteriryhmä Teatteri Tuulahdus hassuissa pukineissa.

Kysy lisää Teatteri Tuulahduksen esiintymisestä: mummila(a)pienperhe.fi

Mummilan vapaaehtoiset ovat olleet perheiden ilona  jo yli 20 vuotta!