Toimintakalenteri

Lähde mukaan toimintaan! Tule tapaamaan toisia yhden vanhemman perheitä, käy lapsen kanssa perhekahvilassa, tule vertaisryhmään tai lähde retkelle tai leirille, tutustu samassa elämäntilanteessa oleviin.

Pienperheyhdistyksen toiminta on tarkoitettu perheille, joissa arjessa on läsnä yksi aikuinen ja lapsi tai useampia lapsia. Halutessasi voit ryhtyä myös vertaisohjaajaksi leireille tai ryhmiin.

Kuvassa kaksi lumiukkoa.

Tulevia tapahtumia

Muiden järjestämää toimintaa yhden vanhemman perheille

Tuettuja lomia voi hakea eri yhdistyksistä. Yhden vanhemman perheiden liitto järjestää olohuonetoimintaa ympäri maata. Seurakunnilla on myös ryhmiä, retkiä ja toimintaa yksinhuoltajille.