Pienperheyhdistyksen 50-vuotisjuhlaa vietettiin vuoden aikana monin tavoin

20.12.2018

Vuosi alkaa olla lopussa ja on aika katsoa, miten juhlavuosi näkyi Pienperhyhdistyksen toiminnassa. Pienperheyhdistys täytti tänä vuonna komeat 50 vuotta. Yhdistyksen perustivat vuonna 1968 Helsingin Ensikodissa asuneet äidit parantaaksen yksinhuoltajien asemaa ja tukeakseen toisiaan. Yhdistys perustettiin nimellä  AU-yhdistys ja nykyisen nimensä se sai vuonna 1984. 

Kulosaaressa pidettiin 19.8. yhden vanhemman perheille juhla, jossa oli runsaasti ohjelmaa. 25.10. pidettiin Kapsäkissä yhteistyökumppaneille kevyet iltamat, jossa oli runsaasti esiintyjiä. 

Vapaaehtoisten mummien ja vaarien läsnäolo lasten elämässä nähtiin tärkeänä jo yhdistyksen alkuaikoina, jolloin heitä nähtiin Tenavatuvassa lapsia kaitsemassa.  Nykyisessä muodossaan Mummila on toiminut 15 vuotta. Juhlavuotta juhlistettiin Kulosaaressa vapaaehtoisten voimin.

Perhepaikka Punahilkka vietti 25-vuotisjuhlaa 5.5 lettukestien merkeissä. Paikalla oli paljon lähiseudun perheitä ja monenmoista puuhaa lapsille. 

Teemailtoja järjestettiin vuoden mittaan eri yhteistyökumppaneiden kanssa eri teemoista. Keväällä oli Yhden vanhemman ydinperhe -tilaisuus itsellisille äideille, Keskustelua eron jälkeisestä vanhemmuudesta ja perheoikeudellisista asioista sekä tilaisuus ADHD/ADD lapsiperheessä. Syksyllä perehdyttiin aiheisiin Autismikirjon lapsi perheessä, Lasinen lapsuus sekä pidettiin keskustelutilaisuus AU-äidistä tasavertaiseksi vanhemmaksi.

Kevät-kesällä  pyöri Pienperheyhdistyksen Facebook-sivulla kampanja, jossa käytiin läpi Pienperheyhdistyksen tärkeitä teemoja, saavutuksia ja toimintoja aina yhdistyksen alkuvuosilta lähtien. Lisäksi listattiin kotisivuille yhdistyksen tärkeitä vuosilukuja.

Marraskuussa lähettiin tiedotusvälineille tiedote, Yhden vanhemman perhe – se tavallinen perhe, jossa toivottiin eri perhemuotojen tasavertaisuutta sekä tasavertaisia osallistumismahdollisuuksia yhden vanhemman perheille.

Loppuvuodesta valmistuivat uudet kotisivut, joiden kehittäminen jatkuu sivupohjan uusien ominaisuuksien myötä. Kotisivuilla julkaistiin vuoden viimeisinä päivinä jäsenten haastatteluja, jotka tuovat lähemmäksi menneiden aikojen perintöä ja nostavat esiin yhden vanhemman perheiden kokemuksia. 

Kaiken kaikkiaan juhlavuosi onnistui toivotusti. Kiitokset Pienperheyhdistyksen henkilökunnalle ja hallitukselle vuoden ponnistuksista. Ja hyvää joulua!

Juhlavuoden ohjelmaa