PPY-50 teemaillat: ADHD

22.5.2018


Pienperheyhdistys järjesti viime viikon keskiviikkona ensimmäisen 50-vuotisjuhlavuoden teemaillan, jonka aiheena oli ADHD lapsiperheessä. Tämä aihe nousi esiin eräältä jäseneltä, ja samalla kävi ilmi, että myös monet muut jäsenet kokivat tietoiskun aiheesta hyödylliseksi. Kiitos siis ideasta!

Asiantuntijana kertomassa ADHD:sta toimi kuntoutussuunnittelija Henna Niskanen ADHD-liitosta. Illan aikana aihetta käsiteltiin laajasti ADHD epäilyistä lähtien aina sen vaikutuksiin perheen arjessa asti. AHDH on monen perheen arkipäivää ja sen tuomat haasteet ovat jokaisen yksilön kohdalla omanlaisiansa. Kuitenkin pääasiallisesti ilmentymät vaikuttavat niin perheen arkeen kuin lapsen koulunkäyntiinkin. Haasteena myös valitettavan usein on, että vanhemmat joutuvat taistelemaan saadakseen diagnoosin ja vaadittavat tukitoimenpiteet. Tämä ajatus korostui myös osallistujien kokemuksissa.

Henna Niskanen keskittyi esityksessään jonkin verran ADHD:n diagnostiikkaan ja ilmenemismuotoihin, mutta pääpaino luennossa oli arjessa ja sitä tukevissa toimissa. Niskasen esimerkit ja esiin nostot olivat yksinkertaisia sekä selkeitä. Mieleeni jäi hyvin esimerkiksi ajatus siitä, että kaiken tekemisen voi aina pilkkoa osiin: ensin, sitten ja lopuksi. Usein ADHD-lapsille voi olla haastavaa keskittyä ja kuunnella monta ohjetta kerralla ja näin ollen yksinkertaistenkin asioiden pilkkominen osiin, helpottaa paljon lapsen ja vanhemman keskinäistä ymmärrystä.

Illan aikana korostui vahvasti lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen merkitys. Arjen ollessa hektistä voi vuorovaikutus jäädä vähemmälle. Tällöin Niskasen mukaan tulee ensin kehittää keskinäistä kommunikaatiota, sitten vasta muita asioita.

Palaute illasta oli erinomaista ja meidän mieltämme lämmitti, että osallistujat kokivat sen heille merkittäväksi. Aihe koskettaa monien elämää ja oli hienoa kuulla, että ilta tarjosi heille konkreettisia välineitä arkeen.

Seuraavaksi tällä viikolla on tulossa teemailta aiheesta eron jälkeinen vanhemmuus ja perheoikeudelliset asiat. Syksyllä jatkamme taas uusien aiheiden parissa. Jos sinulle tulee mieleen aiheita, joista teemaillan voisi järjestää, voit laittaa ehdotuksia osoitteeseen: petriina.perkiomaki@pienperhe.fi . Suunnittelemme iltoja sen mukaan, mistä te haluaisitte kuulla!

 

Petriina Perkiömäki

Kansalaistoiminnan suunnittelija