Totaaliyhäriys ja jäätelövanhemmuus

6.4.2017


Tämä kirjoitus on yksi kuntavaaleihin liittyvistä blogikirjoituksista. Kirjoituksia on pyydetty jäseniltä, opiskelijoilta ja kaikkien puolueiden yh-ehdokkailta. Mielipiteet ovat kirjoittajien omia.

 

Ihmiset lausahtavat usein ” En kestä, ko mullon yhäriviikko. Mies on työreissussa ja mun pitää tehdä kaikki!” Totaaliyhärinä karvani nousevat pystyyn. Tekee mieli omia termi itselle ja tokaista toiset keksimään omat terminsä, senkin perheelliset, kaiken saaneet!

Yhäri on varattu meille, jotka 365 päivää vuodessa teemme ympärivuorokautista työpäivää, kahdeksan tuntia työpaikalla, kuusitoista tuntia kotona. Se on meidän, jotka joka jumalan aamu jätämme lapsemme ekana, haemme vikana, jotka raahaamme päivästä väsyneet vielä kauppaan. Meidän, jotka joka päivä loihdimme gourmeeta kaurapuurosta, jaamme sylimme, aikamme, petimme, aamumme ja iltamme. Meidän, jotka joka päivä paikkaamme puuttuvaa palaa, olemme isä, äiti ja mummi, jotka viemme, tuomme, haemme, hurraamme. Nukutamme, kasvatamme, kylvetämme. Itkemme kuusijuhlien hartaudessa yksinäisyyttämme ja sitä, etteihän tässä näin pitänyt käydä, että yksin jopa täällä!

Yhäriys on kokonaisvaltaisen kuristavaa. Sille ei riitä korvia saatikka tarjoutuisi käsiä muuta kuin heilauttamaan ”Hei-heit!”, kun ”Taaskaan et voi osallistua mihinkään. Kyllä sun pitäis ottaa lastenhoitaja!” Käsien sijaan vielä hiuksen hieno syyllisyyden harso – oma vika! Oma vika?

Onko se oma vika, jos näkee lastensa katseeseen pesiytyneen pohjattoman ikävän sitä riekaletta kohtaan, joka katseiden kohtaamisen sijaan käy vain joskus ”jätskeillä” ja sanoo ”kun on täs´ taas vähä kaikkee”. Kotimatkalla kaupan jonossa tänään katkeruus karjaisi sydämen pohjasta puhelimeen ”Helppo sun on jäätelöjä ostaa! Tuu, v–, tänne jonoon leikkiin oikeeta iskää, edes joskus!” Kuohahduksen voimasta pieni käsi kädessäni rutistuu. ”Äiti, muhun sattuu”, yrittää olla ettei, koska ei halua, että enemmän, kiltiksi kutistunut. Toinen molemmat omansa nyrkissä takoo tikkaria itselleen niin, että ihmisten päät kääntyvät, ”kuriton pentu!”

Lapsen rakkaus kasvaa sitä suuremmaksi, mitä vähemmän sille saa vastinetta. Ison kerrostalon kokoinen ikävä iskää sujahtaa pieniltä huulilta siellä täällä, katse haikeana ikkunassa, ilo oven kolistessa, pettymys avatessa: ei se tullutkaan. Kiukku peittää kyyneleet. Pienillä nyrkillä yhäriä reisille keittiön nurkassa, surkeus ”sä-oot-tyhmänä” ilmoille ja saman tien syliin, siihen ainoaan, mitä on tarjolla. Pyyhitään kyyneleet ja pelataan vaikka jotain. Annetaan ruuan odottaa. ”Tule sinä, toinenkin, pelaamaan!”

Niin, lastenhoitaja? Mihin tähän kaikkeen sen ottaisin ja millä rahalla? Hänkö olisi isä, äiti ja mummi? Karaisisi lapseni olemaan kuvittelematta, että ovat ainutkertaisia ja ansaitsevat oman äidin ja isän illalla viereen?

”Suorat sanat sille ainakin voisit!” Suorat sanat ”jätski-iskälle” on kuin sohaisu ampiaispesään. Sohaisun sijaan järjestän hetkiä. Hetkiä kohdata katseessaan se, miksi tähän on tultu. Vaikka tämän suhteen ”saranapuoli” jäikin minulle ja ”kahvakin” irtosi jo kauan sitten, niin kuin Haloo Helsinki radiossa, niin tähän tultiin hullusta uskosta ihmeisiin, halusta rakastaa ehjäksi rikottu mieli, tarpeesta olla tarvittu, kaikesta siitä ikiaikaisesta, mistä kanssaan sain kiinni, mutta mielensä sirpaleet hajottivat!

Niin, hetket. Me elämme hetkistä.

Nyt tämä peli ensin loppuun. Kaurapuuropäivällinen on ihan hyvää voisilmän kanssa.

”Laitetaan paljon sokeria! Äiti ei nyt jaksa muuta”.

”Kyllä me voidaan tehdä jotain viikonloppuna, mennään vaikka Itikseen uimaan. Siellä on se iso liukumäki!

”Joo! Otetaan eväät ja syödään pukkarissa!”.

”Syödään pukkarissa, mutta nyt pesulle ja nukkumaan! Saatte valita yhden lyhyen sadun. Aamulla on varhainen herätys”

”Äiti, herää! Ei tää oo viel loppu. Aina sä nukut!”

Uni ennen pieniä, taas. Ja ai niin, se termi? Ei jaksa välittää. Hyvähän se kai vain on, jos joku viikon ajan tietää, mitä me totaaliset 52. Huomenna on varhainen herätys ja tulee pitkä päivä. Antaa olla.

 

Virva Muotka

kahden jo aikuisuuden kynnyksellä olevan tytön yksinhuoltaja,

Vasemmistoliiton ehdokkaana Helsingissä