Poika kysyi: ”Luuletko olevasi joku Jeesus?”

4.4.2017


Tämä kirjoitus on yksi kuntavaaleihin liittyvistä blogikirjoituksista. Kirjoituksia on pyydetty jäseniltä, opiskelijoilta ja kaikkien puolueiden yh-ehdokkailta. Mielipiteet ovat kirjoittajien omia.

 

Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta, vaikka lapsuuden perheessäni politiikkaa ei puhuttu. Olen itsekin yksinhuoltajaperheestä ja vaikka päätin, että minusta ei tule yksinhuoltajaa niin poikani ollessa 1,5-vuotias, meille tuli avioero ja olin yksin poikani kanssa. Ennen raskautta olin ollut mukana vasemmiston puoluetoiminnassa, mutta kun jäin yksinhuoltajaksi, politiikka ja muutkin harrastukset jäivät. Nyt kun poikani on 16-vuotias, päätin lähteä taas mukaan ja kuntavaaliehdokkaaksi!

Olen huolissani yhteiskunnan koventuneista arvoista ja siitä, että osalla porukasta menee todella hyvin kun samalla aika isokin osa kansalaista sinnittelee jotenkin päivästä toiseen! Se ei ole oikein. Työttömiä syyllistetään, vaikka työtä ei ole kaikille tarjolla. Ennestäänkin pienistä tukirahoista leikataan ja pienipalkkaisten naistenkin niukoista tuloista säästetään.

Demareissa olen löytänyt henkisen kodin. Kaikilla siellä ei mene mitenkään erityisen huonosti, mutta he ovat huolissaan siitä, miten heikoimmat pärjäävät. Se tuntuu hyvältä, että joku välittää muista.

Kun ryhdyin ehdokkaaksi, 16-vuotias poikani ei taputtanut käsiään. Hän on jostain syystä omasta mielestään ”kokoomuslainen” ja hän häpeää ehdokkuuttani vasemmistolaisessa puolueessa. Tiedän, että kavereiden mielipiteet siellä taustalla varmasti vaikuttavat, eikä teini-ikäisten porukoissa ilmeisesti ole niin ”cool” olla vasemmistolainen. Kun kertasin hänelle vaaliteemojani, poika tokaisi: ”Luuletko sä olevasi joku Jeesus.” Tiedän, että kasvettuaan aikuiseksi hän voi ymmärtää meidän yksinhuoltaja-arjen vähän toisella tavalla. Toivon ainakin niin. Mielestäni jokainen, jolla on sydämen sivistystä, haluaa huolehtia niistäkin, jotka eivät pärjää.

Demokratia on siinä mielessä hankala juttu, että moni sellainen, jonka pitäisi äänestää, jotta asiat muuttuisivat, jättää äänestämättä. Ihmiset ovat pettyneitä politiikkaan.

Äänestäminen on se ainoa tapa vaikuttaa eli äänestä sinäkin! Ehdokasta, joka haluaa pitää kaikki mukana tässä yhteiskunnassa ja välittää niistäkin, jotka eivät itse jaksa puolustaa oikeuksiaan.

 

Marja Repo

SDP:n ehdokkaana Espoossa