"Kun mun äiti on niissä vaaleissa..."

31.3.2017


Tämä kirjoitus on yksi kuntavaaleihin liittyvistä blogikirjoituksista. Kirjoituksia on pyydetty jäseniltä, opiskelijoilta ja kaikkien puolueiden yh-ehdokkailta. Mielipiteet ovat kirjoittajien omia.

 

Istun ensimmäisessä kuntavaalipaneelissani. Kännykkä hurisee, koululaiselta tulee viesti, pakko lukea. "Missä meillä on särkylääkettä? Pää on kipee" Näpyttelen vaivihkaa vastauksen. 30 sekunnin päästä puhelin hurisee taas: "Paljonko mä otan?" Mietin kuumeisesti ovatko buranat, jotka lapsi löysi 200mg vai 400mg. Vastaan ja toivon, että lapseni ei saa mitään yliannostusta. Yritän keskittyä taas paneelikeskusteluun, mutta mielessä painaa huoli, onkohan lapsi tulossa kipeäksi. Huono äiti -fiilis herää, olisi sittenkin pitänyt jäädä kotiin, tai edes hankkia lastenvahti.

Olen ensi kertaa kuntavaaliehdokkaana Vasemmistoliiton riveissä. Olen myös kahden kouluikäisen lapsen totaaliyksinhuoltaja, eli lasteni isä ei ole lasten arjessa mukana. Näin on ollut lähes lasten koko elämän ajan. Kun allekirjoitin ehdokassuostumuksen, en ajatellut kuntavaalikampanjointia lasten näkökulmasta tai en oikeastaan ollenkaan. Olinhan ennenkin ollut mukana erilaisissa yhdistyksissä ja ollut välillä pois kotoa kokouksissa ja palavereissa. En ajatellut, että vaalityö kovin paljon vaatisi. Olin väärässä.

En ehdi koskaan vaaliteltoille, ne ovat viikonloppuisin ja lasten harrastukset osuvat aina päällekkäin. Valitettavasti priorisoin tässä kohtaa lapset. Yksinhuoltajana minulla ei myöskään ole rahaa flaijereihin, lehtimainoksiin tai kuvaan raitiovaunun kyljessä. On käytettävä muita keinoja, eli somea. Tosin sekin vaati välillä pinnistelyä, aika ei tunnut riittävän. Vaalikoneisiin vastailen illalla, kun lapset ovat nukkumassa. Väsyneenä on joskus vaikea pohtia, onko joku järkevää vai ei.

Nyt on kuitenkin helpompaa. Lasten ollessa pieniä ehdokkuus ei olisi ollut edes mahdollista. Vuosiin en käynyt juuri missään, koska lasten hoitoa oli niin hankala järjestää. Kaupungilla olisi ollut  palveluseteleitä lastenhoitopalveluihin, mutta omavastuu oli niin suuri iltahoidossa, ettei minulla ollut siihen varaa, ei vaikka olin töissä. Lastenhoitaja oli välillä, mutta sekin tuli liian kalliiksi. Aina ei voi omia vanhempiaankaan vaivata.

Välillä mietin, miksi edes lähdin tähän. Miksen keskity vain lapsiini. Mutta lasteni takia lähdin ehdolle. Ja kaikkien muidenkin lasten. Lapsilta ei saa viedä enää yhtään enempää. Jonkun on huolehdittava, että myös heikoimpien ääni kuuluu.

Kun vaalipaneeli loppuu, soitan lapsille. Päänsärky on mennyt ohi, mutta läksyjä ei ole kumpikaan tehnyt. Patistan, että ne pitää olla valmiina, kun tulen kotiin. Lupaan hakea kaupasta, jotain hyvää iltapalaa. Istutaan sitten sohvalla yhdessä. Ehkä kuitenkin pystyn yhdistämään lapset ja vaalityön. Päivä kerrallaan.

 

Elina Wallin

Vasemmistoliiton ehdokkaana Helsingissä